Etusivu » Blogi
Blogi / 23.3.2012 14:11

Harrastaminen sallittu?

Ärsyttää, kun aina pitää kilpailla. Opiskelu- ja työelämä on veristä taistelua arvosanoista, työpaikoista, titteleistä ja palkoista. Aikuinen tämän jotenkin käsittää, mutta pitääkö lapsetkin vetää samaan soppaan? En ymmärrä, että muksut jo kouluikää pistetään kisaamaan kehuista, maineesta, kunniasta ja mitaleista oli kyse sitten hiihtokisoista, käyttäytymisestä tai aamupuuron syömisestä.

Kahden leikki-ikäisen äitinä olen huomannut, että harrastaminen ilman suuria tavoitteita ja tiukkapipoista treenaamista ei ole sallittua lapsillekaan. Jos kuusivuotias Kiira Korven innoittamana haluaa muuttua jääprinsessaksi, hänen pitäisi sitoutua harjoittelemaan vähintään kolmesti viikossa. Samanlaista aktiivisuutta vaaditaan monessa muussa, varsinkin liikuntaan liittyvässä harrastuksessa.

Vain harjoittelemalla kehittyy, mutta toisaalta toitotetaan sitä, ettei lapsilla saisi hoitopäivän ja koulutyön jälkeen olla liikaa harrastuksia. Jos yhden lajin parissa kuluu puolet viikon illoista, niin eipä siinä muksu muuta ehdi tekemäänkään. Ei, vaikka hän haluaisi harrastaa muutakin. Epäsäännölliset harrastukset eivät nykyään tule kyseeseen. Eteenpäin mennään sellaista vauhtia, että jo muutaman poissaolokerran takia on auttamattomasti jäänyt muista jälkeen.

Jos perheessä on useampi lapsi, jälkikasvun harrastaminen vaatii paljon myös vanhemmilta. Äidit ja isät muuttuvat iltaisin ja viikonloppuisin taksikuskeiksi, jotka kiidättävät kullannuppujaan kellokorttimaisen aikataulun mukaan eri puolilla kaupunkia sijaitseville harrastuspaikoille.

Oma lukunsa on pyykki-, eväs- ja talkootyörumbassa, joilta ei voi monessakaan harrastuksessa välttyä.

Miksei asioita voi vain harrastaa? Jos pikkuisen pyöristynyt, keski-ikää lähentelevä mamma haluaisi pelailla sählyä, sopivaa porukkaa ei helposti löydy. Kunnollisten ja tunnollisten aikuisten kun on oltava salibandyliigassa, tähdättävä puulaakiotteluihin, treenattava Tukholman maratonille tai vähintään hiottava tanssikuvioita kaupunginteatterin lavalla pidettävään kevätnäytökseen.

Nyt Kauhajoen kaupungin liikuntatoimi, Kehitysvammaisten tuki Ry:n Kauhajoen osasto ja Karhun jalkapallojaosto ovat käynnistelemässä jalkapallon ympärillä pyörivää harrastuskerhoa. Siis kerhoa, jossa voi ja saa käydä pelkästä pelaamisen ilosta. Ensi alkuun kerho on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville lapsille, mutta jos intoa riittää, vastaavia matalan kynnyksen ryhmiä perustetaan eri lajeihin ja erilaisille kohderyhmille.

Entisellä kotipaikkakunnallani kehittelin vaativan ja kalliiksikin käyvän balettiharrastuksen vaihtoehdoksi leikki-ikäisille suunnatun tanssikerhon, jossa ei tarvinnut osata eikä oppia mitään. Flunssakauden poissaolojen jälkeen menoon pääsi heti mukaan eikä varusteistakaan tarvinnut stressata.

Jokainen sai pukeutua niin kauniiksi prinsessaksi tai prinssiksi kuin vain tahtoi. Tanssiasujen merkeillä, väreillä tai hinnoilla ei ollut väliä. Monen mielestä parasta olikin se, että jokaiselle tunnille sai loihtia mieleisensä asukokonaisuuden.

Matka kruunujen, tiaroiden ja taikasauvojen sadunhohtoiseen ja ennen kaikkea leikkimieliseen maailmaan oli menestys. Ryhmät täyttivät vuosi vuoden jälkeen alta aikayksikön. Uskon, että pelkkään harrastamiseen keskittyvät kerhot menestyvät Kauhajoellakin.

 Virpi Kupiainen-Ämmälä