Etusivu » Blogi
Blogi / 29.03.2019 11:42

Miks leivo lennät Suomehen

Muuttolinnut ovat saapuneet.

Jälleen on se aika, jolloin muuttolinnut palaavat pesimäalueilleen eri puolille Suomea. Kauhajoellakin on jo nähty kiuruja, töyhtöhyyppiä, joutsenia ja hanhia. Vaikka ei erityinen lintuharrastaja olisikaan, käynti Aninkujan lintutornilla on mielenkiintoinen elämys. Paljain silminkin näkee isoja lintuparvia, mutta aina parempi, jos mukana on kiikari tai peräti kaukoputki. Niillä erottaa lintujen värityksen ja erottaa lajit toisistaan, tai ainakin kuvittelee erottavansa. Tähän aikaan keväästä Kainastonjoen rantapelloilla, Savikylän peltoaukealla ja Rahkapakan-Hangaskylän aukeilla voi nähdä satoja, jopa tuhansia lintuja.

Mielenkiintoista on, vaikuttaako Kainastonjoen ruoppaus alueella pysähtyvien lintujen määrään. Ainakaan vielä ei vesi ole noussut pelloille kuten aiempina vuosina.

Birdlife Suomella on meneillään koko vuoden kestävä Tunnista 100 lintua -kampanja, jolla halutaan houkutella uusia ihmisiä mukaan lintuharrastukseen ja lisäämään luonnon tuntemustaan. Kokeilepa, montako sinä tunnistat!

Päivi Lahti-Kuusisto

Pääkirjoitus / 12.04.2019 09:07

Suupohjassa annettiin eduskuntavaalien ennakkoääniä enemmän kuin muualla Suomessa ja Vaasan vaalipiirissä. Koko maassa ennakkoäänestysprosentti oli 36,1 prosenttia ja vaalipiirin alueella 35,5 prosenttia. Suupohjan kunnissa Isojokea lukuun ottamatta ylitettiin nuo keskiarvolukemat. Toivottavasti vaalien varsinaisena vaalipäivänä, tulevana sunnuntaina, äänestysinto on näillä seuduilla edelleen yhtä innokasta. Eduskunta säätää lait ja päättää valtion budjetista, joten ei ole aivan yhdentekevää, ketkä siellä puolestamme päätöksiä tekevät.

Lue lisää »
Blogi / 17.04.2019 13:16

Jollain ihmisillä on kyky luoda ympärilleen iloa ja hyvää mieltä. Yksi tällainen henkilö oli kehitysvammaisten valtakunnallisen Me Itse -yhdistyksen perustajajäseniin kuulunut ja sen puheenjohtajanakin toiminut Tommi Kivimäki Ilmajoelta. Tommi menehtyi viime lauantaina 43-vuotiaana.

Lue lisää »