Etusivu » Blogi
Blogi / 17.04.2019 13:16

Rohkea ja sisukas edelläkävijä

Tuomas Koivuniemi.

Jollain ihmisillä on kyky luoda ympärilleen iloa ja hyvää mieltä. Yksi tällainen henkilö oli kehitysvammaisten valtakunnallisen Me Itse -yhdistyksen perustajajäseniin kuulunut ja sen puheenjohtajanakin toiminut Tommi Kivimäki Ilmajoelta. Tommi menehtyi viime lauantaina 43-vuotiaana.

Meillä molemmilla on sukujuuret Koskenkorvalla ja ikäeroa reippaan vuoden verran. Oma mummolani ja Tommin mummola sijaitsivat puolen kilometrin päässä toisistaan, joten ensi kerran tapasimme jo pikkupoikina. Alakouluikäisinä kävimme eri kouluja, minä Koskenkorvalla ja hän Ilmajoella. Polkumme kohtasivat kuitenkin usein kunnan tai seurakunnan järjestämillä talvi-, kesä- tai poikaleireillä. Myöhemmin kävimme samaa yläastetta Ilmajoella ja näimme lähes päivittäin.

Tommi oli rohkea ja sisukas edelläkävijä. Leireillä hän oli innokas osallistuja muiden lasten ja nuorten tapaan. Teini-ikäisenä ja aikuistuttuaan hän osallistui monenlaisiin aktiviteetteihin - toimi nuorisovaltuutettuna, kirjoitti juttuja paikallislehteen, oli mukana harrastajateatterissa ja oli intohimoinen karaoke-laulaja.

Miehen sydäntä lähellä oli erityisesti kehitysvammaisten asioiden hoito ja puolesta puhuminen. Kaksi vuosikymmentä sitten perustetun Me Itse -yhdistyksen aktiivitoiminnan ohella hän oli esimerkiksi vammaisten henkilöiden ihmisoikeuskomitean asiantuntijajäsenenä. Some-aikana hän edisti ja vaikutti jakamalla aktiivisesti tietoa vammaisia koskevista asioista vaikkapa toimittajan töihin ajautuneille tutuille. Jokainen ihminen on arvokas.

Miksi kirjoitan Tommista Kauhajoki-lehden sivuilla? Tommi oli sisukas, rohkea ja valoisa persoona, joka levitti ympärilleen hyvää mieltä ja jolla oli ”sydäntä kaikille”. Myönteinen elämänasenne ja halu toimia heikoimpien puolesta sopivat hyväksi esimerkiksi meille kaikille.

Hyvää pääsiäistä!

Tuomas Koivuniemi

Pääkirjoitus / 15.05.2019 22:31

Euroopan parlamentin jäsenten vaalit alkavat tänään. EU-parlamenttiin valitaan Suomesta kolmetoista euroedustajaa viisivuotiskaudeksi 2019-24. Vaalipiirinä on koko Suomi.

Lue lisää »
Blogi / 17.04.2019 13:16

Jollain ihmisillä on kyky luoda ympärilleen iloa ja hyvää mieltä. Yksi tällainen henkilö oli kehitysvammaisten valtakunnallisen Me Itse -yhdistyksen perustajajäseniin kuulunut ja sen puheenjohtajanakin toiminut Tommi Kivimäki Ilmajoelta. Tommi menehtyi viime lauantaina 43-vuotiaana.

Lue lisää »