Etusivu » Pääkirjoitus
Pääkirjoitus / 28.03.2018 14:57

Pää vammautuu helposti

Vaihtuvat pakkassäät ja leudot kelit tuovat haasteita kevyen liikenteen väylien hoitoon. Kun maanantaina fillaroin kohti S-markettia, tuli ylimääräisiä sydämentykytyksiä Urheilutien ja Pohjoisen Yhdystien välillä olevalla kevyen liikenteen väylän osuudella. Siinä oli niin pahoja railoja ja jäätyneitä lammikoita. Nastarenkaista ja hiljaisesta vauhdista huolimatta pyörä lähes ajautui väärään suuntaan, kohti isoja puita. Samalla mietin, miksi olisi tärkeää käyttää pyöräilykypärää.

Mieleeni tuli erään tietämäni miehen tekemä mielipidekirjoitus, jossa hän korostaa kypärän käyttämisen tärkeyttä. Hän antoi minulle luvan referoida sitä. Hän muun muassa kirjoittaa: "lasten kanssa luistellessani kaaduin selälleni jäähän ilman kypärää, sain vaikean aivovamman ja seuraukset ovat raskaat. Noin kahden vuoden ajalta tapaturman jälkeen en muista mitään yksityiskohtia arjestani ja elämästäni. En mitään. Kaikki oli sekavaa myllerrystä. Tiheään rajut päänsäryt, orientaatio-ongelmat, sekä mykistävät kognitiiviset oireet, joita en itse ymmärtänyt. Pitkä sairasloma ja täydellinen kyvyttömyys sosiaalisiin kontakteihin oli aiheuttaa itsemurhan. Miksi tämän kerron? Siksi, että ymmärtäisit mistä aivovammassa on kyse. Että varmasti ymmärtäisit, miksi pään suojaaminen kypärällä luistellessasi, pyöräillessäsi, lasketellessasi ja skeittaillessasi on äärettömän tärkeää."

Liikenteessä kannattaa muistaa, että kevyen liikenteen väylän käyttäjät "häviävät" törmäystilanteissa autoilijoille, vaikka autoilijat olisivat miten typeriä tahansa. Liian moni esimerkiksi ajaa kotipihaltaan tai kauppojen pihoilta keskelle kevyen liikenteen väylää.

Jari-Pekka Laitio-Ramone

Pääkirjoitus / 10.08.2018 17:08

Sosiaalisessa mediassa oli kirjoitus, jossa kerrottiin pienestä pojasta, joka oli seurannut sivusta koiralleen keppiä heittäneen kirjoittajan touhuja ja koiran ylenpalttista kehumista. Yllättäen poika oli sanonut, että hän haluaisi myös olla koira. Kirjoittaja oli kysynyt syytä ja poika oli vastannut. ”Minä haluaisin, että minullekin sanottaisiin - Hyvä poika!”

Lue lisää »
Blogi / 01.08.2018 11:26

Somen suurkuluttajana olen törmännyt ilmiöön kieliopin ja käytöstapojen puuttuminen. Sanahirviöt lauvantai, pyöräiliä, opiskelia ja enään seikkailevat usein päivityksissä. Päivämäärien oikeinkirjoitus on näyttänyt jäävän historiaan. Suoraan sanoen puistattaa törmätä lauseeseen, jossa kuka-sana on korvattu ketä-sanalla. Ketä oikeasti puhuu niin? (Eikö ollutkin kamalaa?)

Lue lisää »

Pääkirjoitus