Etusivu » Pääkirjoitus
Pääkirjoitus / 05.06.2018 12:29

Suvivirsi lisää suvaitsevaisuutta

"Taas niityt vihannoivat ja laiho laaksossa...." Kuva: Tuulikki Neuvonen.

Suvivirsi herättää joka kevät koulujen päättyessä suuria tunteita. Tänä vuonna tunteita nostatti espoolainen Viherlaakson lukio, missä ei ole enää pitkiin aikoihin vietetty kevätjuhlaan, vaan ”keväthetkeä” ja tuossa hetkessä olisi laulettu Suvivirsi muokatuin, ei-uskonnollisin, sanoin. Lukion rehtori Jussi Rekilä perusteli viime perjantaina Iltalehdessä ”juhlan” ja Suvivirren korvaamista ”hetkellä” ja maallisilla sanoilla sillä, ettei osallistujia tarvitse erotella. Näin koulu lisäisi ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta sekä ottaisi muut uskontokunnat huomioon.

Iltalehden uutisesta nousi laaja keskustelu mediassa ja somessa. Myöhemmin lukion apulaisrehtori Sari Autio ilmoitti lehdessä, että seuraavan päivän juhlassa Suvivirsi lauletaan perinteisessä muodossa. Aution mukaan kevätjuhlaohjelmaan oli tullut kopiointivirhe, jossa virren sanat olivat olleet muokatut.

Suomessa kuuluu kirkkoon edelleen yli 70 prosenttia kansalaisista. Etelä-Pohjanmaalla ja Kauhajoella kirkkoon kuuluu yli 85 prosenttia asukkaista.

Koulun päätösjuhlien tai virsien muokkaaminen kaikin tavoin neutraaleiksi ei edistä ymmärrystä tai suvaitsevaisuutta, vaan kertoo koulumaailmaan pesiytyneestä historiattomuudesta ja piittaamattomuudesta suomalaista kulttuuriperintöä kohtaan. Kantasuomalaisille ja uussuomalaisille lapsille ja nuorille on varmasti yleissivistävää tutustua kaiken kansan rakastamiin virsiin ja lauluihin sekä kristilliselle pohjalla rakentuvan maan arvopohjaan niin Espoossa kuin muuallakin. Tällöin aidosti lisätään eri taustoista tulevien ihmisten ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta toinen toistaan kohtaan.

Tuomas Koivuniemi

Pääkirjoitus / 03.07.2019 11:34

Kauhajoelta on valtion hallinnon palvelut hävinneet tällä vuosikymmenellä askel kerrallaan. Ensin lähti verotoimisto ja sitten käräjäoikeuden istuntopaikka täällä lakkautettiin. Poliisi ja poliisiasema kaupungissa edelleen on, mutta siellä ei kohta enää ole omia rikostutkijoita, vaan tuo osa poliisityöstä hoidetaan jatkossa Seinäjoelta käsin.

Lue lisää »
Blogi / 17.04.2019 13:16

Jollain ihmisillä on kyky luoda ympärilleen iloa ja hyvää mieltä. Yksi tällainen henkilö oli kehitysvammaisten valtakunnallisen Me Itse -yhdistyksen perustajajäseniin kuulunut ja sen puheenjohtajanakin toiminut Tommi Kivimäki Ilmajoelta. Tommi menehtyi viime lauantaina 43-vuotiaana.

Lue lisää »

Pääkirjoitus