Etusivu » Pääkirjoitus
Pääkirjoitus / 10.08.2018 17:08

Hyvä poika ja hyvä tyttö!

Sosiaalisessa mediassa oli kirjoitus, jossa kerrottiin pienestä pojasta, joka oli seurannut sivusta koiralleen keppiä heittäneen kirjoittajan touhuja ja koiran ylenpalttista kehumista. Yllättäen poika oli sanonut, että hän haluaisi myös olla koira. Kirjoittaja oli kysynyt syytä ja poika oli vastannut. ”Minä haluaisin, että minullekin sanottaisiin - Hyvä poika!”

Vastaus on aika tyrmistyttävä, eikö totta! Kirjoittaja oli vielä seurannut pojan perheen touhuja, kuinka vanhemmat olivat kovasti ohjeistaneet olemista, mutta kehuttavaa ei ollut löytynyt. Kirjoittaja oli päässyt kertomaan pojalle mitä tarkoittaa käsipohjan uiminen ja kehunut poikaa vuolaasti tämän kokeillessa uimista, jolloin ilo oli loistanut pojan kasvoilla.

Kuinka moni lapsi jää vaille kehuja ja kannustusta? Onko syynä meidän aikuisten ikuinen tekosyy kiire, vai mistä tällainen kauheus johtuu? Pienen ihmisen itsetunnon kehitys voi olla, kuulkaa aikuiset, hyvin pienestä kiinni, mihin suuntaan se lähtee kehittymään. Pienikin kannustus, kehu ja hyväksyntä voivat olla merkittävä asia lapsen tulevaisuudelle. Lapsen perusoikeuksiin kuuluu kasvaa ja kehittyä turvallisessa ja ymmärtävässä ilmapiirissä, jossa lasta rakastetaan ja häntä tuetaan kaikissa tilanteissa.

Koulut alkavat ja pienet ihmiset ponnistelevat monenlaisten asioiden kanssa oppiessaan uutta. Toisilla on vaikeampaa ja toisilla helpompaa. Nyt jos milloin, on oikea hetki kannustaa ja tukea ja kehua. Annetaan positiivisen palautteen oikein vyöryä jälkikasvun päälle vahvistaen heidän elämän alkutaivalta. Vaikka väsymys vaivaisi, yritetään silti kaikki löytää niitä hyviä ja kannustavia sanoja, joita kaikki lapset tarvitsevat. Tuetaan myös muita aikuisia, että heillä olisi voimia jaksaa arjessa ja ottaa huomioon lastensa tarpeet.

Muistetaan myös, että kehuja voi antaa muillekin kuin omille lapsille. Ympäristöä huomioimalla kehuja voi antaa hyvästä käytöksestä kauppajonossa ja kiitoksen sanomisesta. Meitä aikuisia toimii lasten kanssa monelaisissa harjoituksissa, tapahtumissa ja tavallisissa arjen tilanteissa. Annetaan sitä kiitosta, kannustusta ja hymyileviä kasvoja - ne eivät ole meiltä keneltäkään pois, mutta ne varmasti kantavat hedelmää tulevaisuudessa itseensä luottavissa ja onnellisissa lapsissa ja nuorissa.

Laitetaan hyvä kiertämään.

Erja Pekkala

Pääkirjoitus / 13.12.2018 10:26

Polttoaineen ja ajoneuvojen verotuksen kiristys, tiemaksujen käyttöönotto ja pysäköinnin hinnoittelu. Myös bensiini- ja dieselautojen myynti aiotaan saada päättymään vuoteen 2035 mennessä. ”Liikenteen ilmastopolitiikan asiantuntijaryhmä” esittää näitä peliliikkeitä raportissaan, jossa on etsitty keinoja poistaa liikenteen kasvihuonepäästöt kokonaan vuoteen 2045 mennessä. Raportti luovutettiin pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerille (kesk.) eilen.

Lue lisää »
Blogi / 22.01.2019 14:06

Rahoitusmaailma on verkkoajan myötä kokenut rajun muutoksen, kun perinteisten pankkien ohella laina- ja luottoliiketoimintaan ovat tulleet mukaan erilaiset pikavippi- ja vertaislainayhtiöt. Pikavipit ovat olleet varsinkin nuorten suosiossa, koska niitä on voinut ottaa kännykkäviesteillä tai verkkosivuilta. Vippirahalla on usein rahoitettu nopeita ja huuruisia kulutuspäätöksiä - vaateostoksia tai baari- ja bileiltoja.

Lue lisää »