Etusivu » Pääkirjoitus
Pääkirjoitus / 09.05.2019 09:40

Pidetään ovet auki kotiin

Kauhajokelainen Elina Lähdesmäki on yksi ensi sunnuntaina äitienpäivän kunniamerkillä Helsingissä Valkoisessa salissa palkittavista äideistä. Kauhajoki-lehden haastattelussa hän kertoo pitäneensä kasvatusperiaatteenaan sitä, että oman kodin ovi on aina auki lapselle. Kodin suojaan hän voi tulla iloineen tai murheineen tai väsyneenä lepäämään. Ja jokaista ihmistä tulee kohdella hyvin.

Lapsen kasvu pienestä vauvasta aikuisuuteen on oppimisen paikka myös lapsen vanhemmille. Näin on usein varsinkin esikoisten kohdalla. Äidit ja isät kohtaavat lapsen kasvukivut ja itsenäistymisen tahdon ensimmäistä kertaa vanhemman näkökulmasta, mikä voi esimerkiksi teini-iässä ja aikuisuuden kynnyksellä johtaa tunnemyrskyihin ja riitoihinkin perheen sisällä. Vaikka lapsi sitten aikuistuu, lentää pois pesästä ja perustaa oman perheen, ovat omat vanhemmat aikuisellekin lapselle edelleen tärkeitä, joiden apu ja tuki - joskus neuvotkin - isovanhempina ovat tarpeen.

Maailman kiireen keskellä meidän jokaisen kannattaa viljellä rakkautta läheistemme kesken niin, että olemme toinen toistemme tukena ja turvana. Pidetään ovet auki kotiin ja kohdellaan toisiamme hyvin, rakkaudella.

Hyvää äitienpäivää!

Tuomas Koivuniemi

Pääkirjoitus / 15.05.2019 22:31

Euroopan parlamentin jäsenten vaalit alkavat tänään. EU-parlamenttiin valitaan Suomesta kolmetoista euroedustajaa viisivuotiskaudeksi 2019-24. Vaalipiirinä on koko Suomi.

Lue lisää »
Blogi / 17.04.2019 13:16

Jollain ihmisillä on kyky luoda ympärilleen iloa ja hyvää mieltä. Yksi tällainen henkilö oli kehitysvammaisten valtakunnallisen Me Itse -yhdistyksen perustajajäseniin kuulunut ja sen puheenjohtajanakin toiminut Tommi Kivimäki Ilmajoelta. Tommi menehtyi viime lauantaina 43-vuotiaana.

Lue lisää »