Etusivu » Urheilu
Urheilu / 17.01.2018 10:06

Karhun hiihtojaosto on taas aktiivinen

Kauhajoen Karhun hiihtojaosto järjesti viime lauantaina Sotkanhiihdot. Jaoston jäsen Marika Heikkilä, sihteeri Esa Kuoppala ja puheenjohtaja Ari Niemelä jäivät vielä kilpailujen jälkeen tekemää jälkitöitä.

Kauhajoen Karhun hiihtojaostolla on ollut tällä vuosituhannella muutamia hiljaisia ajanjaksoja. Nyt toiminta on ollut muutamana kautena aktiivista.

– Pidimme kolme-neljä palaveria, että löytyykö jaoston toiminnalle jatkajia. Tunsin porukkaa Nappulahiihdoista ja nyt jaoston hallituksessa on kuusi ihmistä. Omat hiihtoa harrastavat lapset pitävät porukkaa kasassa, totesi puheenjohtaja Ari Niemelä.

Jaoston hallitukseen kuuluvat Niemelän lisäksi sihteeri Esa Kuoppala, rahastonhoitaja Jussi Rintaluoma, Marika Heikkilä, Petri Oravamäki ja Jussi Viljanmaa.

– Muitakin aktiivisia on, kuten Raimo Myllyniemi on kultaakin kalliimpi mies Nappulahiihdoissa ajanotossa.

Hiihtokoulussa runsaasti lapsia

Hiihtojaosto liikuttaa toiminnallaan isoa määrää lapsia ja nuoria.

– Maanantaisin olevassa hiihtokoulussa heitä on ollut noin 30. Viime vuonna Nappulahiihdoissa oli parhaimmillaan lähes sata ja keskimäärin noin 80 osallistujaa. Se oli mahtava asia, että muutama yritys otti nyt jaostoon itse yhteyttä, että voisivatko ne tukea Nappulahiihtoja, myhäili puheenjohtaja Niemelä.

Nappulahiihdot käynnistyvät tänään

Tänään keskiviikkona on tämän hiihtokauden ensimmäinen Nappulahiihdot-kilpailu Sotkan hiihtostadionilla. Sarjoja on 4-16-vuotiaille. Pakkasraja on -15 astetta. Maaliskuussa on kaupungin mestaruushiihdot sekä IKH-hiihdot. Viime lauantaina jaosto järjesti Sotkanhiihdot, johon saapui laajalta alueelta yhteensä noin 120 osanottajaa.

Niemelä meni hiihtostadionille neljä tuntia ennen kisojen alkamista, aamuseitsemältä, varmistelemaan asioita ja laittamaan paikoilleen kyltit. Järjestäjäjoukko suoritui kisoista hyvin ja Arto Hakalan ajamat ladut saivat paljon kiitosta.

– Näistä kisoista, Nappulahiihdoista ja lisäksi muun muassa Ruokamessut-kökistä saaduilla tuloilla jaosto on esimerkiksi voinut maksaa osaa hiihtoasuista ja nuorten osanottomaksuja muihin kisoihin.

Lue aiheesta ja Sotkanhiihtojen tuloksista lisää 17.1.2018 ilmestyneestä Kauhajoki-lehdestä!

Pääkirjoitus / 10.08.2018 17:08

Sosiaalisessa mediassa oli kirjoitus, jossa kerrottiin pienestä pojasta, joka oli seurannut sivusta koiralleen keppiä heittäneen kirjoittajan touhuja ja koiran ylenpalttista kehumista. Yllättäen poika oli sanonut, että hän haluaisi myös olla koira. Kirjoittaja oli kysynyt syytä ja poika oli vastannut. ”Minä haluaisin, että minullekin sanottaisiin - Hyvä poika!”

Lue lisää »
Blogi / 01.08.2018 11:26

Somen suurkuluttajana olen törmännyt ilmiöön kieliopin ja käytöstapojen puuttuminen. Sanahirviöt lauvantai, pyöräiliä, opiskelia ja enään seikkailevat usein päivityksissä. Päivämäärien oikeinkirjoitus on näyttänyt jäävän historiaan. Suoraan sanoen puistattaa törmätä lauseeseen, jossa kuka-sana on korvattu ketä-sanalla. Ketä oikeasti puhuu niin? (Eikö ollutkin kamalaa?)

Lue lisää »

Pääkirjoitus