Etusivu » Uutiset
Uutiset / 20.06.2018 08:24

Tauno Tainiolle ovat jääneet hyvät muistot lapsuudesta Päntäneellä

Tauno Tainio on kuvassa yhdessä Kyyhkylän kuntoutuskodin työntekijän kanssa, kun kodissa juhlittiin viime itsenäisyyspäivänä Suomen 100-vuotista itsenäistä taivalta.

Tuomas Koivuniemi, teksti

Päntäneellä syntyneen ja nykyisin Mikkelin Kyyhkylän kuntoutuskodissa asuvan sotainvalidin Tauno Tainion (97) mielestä Suomi on tänään hyvä maa asua ja elää. Nykypäivän päätöksentekoa hän hieman kommentoi ihmetellen, että miksi kansalaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä vuodesta toiseen kiistellään ja jaksetaan vääntää, kun pitäisi pitää huolta ihmisistä.

Tainio isä oli Jaakko Mäensivu, joka meni naimisiin 1899 Albertiina Ala-Rahkolan kanssa. Perheeseen syntyi poika Viljami, jonka ollessa 2-vuotias isä Jaakko lähti Amerikkaan ja sillä reissulla hän oli yhdeksän vuotta.

– Isä oli Minnesotan suurten järvien alueella töissä avokaivoksella, missä hän oli lokomobiilin kuljettajana. Mäensivu-nimisiä työntekijöitä oli siellä muitakin, joten hän vaihtoi Amerikassa ollessaan nimensä Tainioksi. Amerikasta palattuaan isä osti tilan Päntäneeltä.

Sähköt tulivat

Perhe kasvoi kuudella lapsella, jotka olivat Fanni, Ellen, Akseli, Vilho, Paavo ja Tauno. Elanto isolle perheelle tuli omasta maasta. Tauno oli kolmivuotias, kun Päntäneelle ja samalla heidänkin kotitaloonsa tuli sähköt. Sähkön lähteenä oli Käyräkosken mylly, missä vanhin poika Viljami oli töissä. Perheen esikoinen mieli isänsä tapaan lännelle.

– Olin hyvin pieni poika, kun Viljami meni armeijan käytyään Kanadaan. Muistan vieläkin, kun isä lähti viemään häntä hevosella kohti asemaa ja me katsoimme lähtöä kotitalon ikkunasta. Tien päässä he pysähtyivät hetkeksi, se oli viimeinen kerta, kun Viljamin näin. Viljami ei koskaan enää käynyt Suomessa, mutta hänen poikansa kävi, Tainio muistelee.

Apukäsinä osuuskaupassa

Maatalossa ja maalaisyhteisössä työnteko kuului arkeen jo pienestä pitäen. Isä-Jaakko oli hyvä hankkimaan töitä lapsilleen. Perheen talo sijaitsi lähellä osuuskauppaa, jossa tarvittiin silloin tällöin apukäsiä. Kun Kauhajoen asemalle tuli lannoitteita ja ne piti osuuskaupalla saada kiireesti tyhjäksi, tultiin sieltä hakemaan Tauno ja Paavo apuun.

– Olimme usein myös viljaa säkittämässä ja viemässä niitä asemalle. Kerran sattui niin, että olimme viemässä viljakuormaa kuorma-autolla Kauhajoen asemalle ja me istuimme lavalla säkkien päällä, kun Parjakalla tien reuna petti ja auto kaatui ojaan ylösalaisin. Emme jääneet kuorman alle. Auto ja säkit nostettiin ojasta takaisin tielle, kuorma uudelleen päälle ja matka jatkui, hän kertoo.

Talvisodan koittaessa Tauno oli aikuisuuden kynnyksellä. Nuorimman pojan vastuulla oli tilan työt, kun vanhemmat veljet olivat rintamalla. Kotitilan töiden ohella hän kuului Tuurin Vilhon vetämään suojeluskunnan poikaosastoon, missä poikien tehtäviin kuului päivystää ilmavalvontatehtävissä.

– Olimme myös mukana Kauhajoen ensimmäisissä sankarihautajaisissa.

Sodassa Sallassa

Rauhan tultua oli Taunonkin aika lähteä armeijaan. Nuori mies palveli alokkaana kevään 1941 Kemijärvellä Hanhikosken varuskunnassa, joka sijaitsi lähellä luovutettua Sallan aluetta. Jatkosodan sytyttyä kesällä 1941 varuskunnan sotilaat siirtyivät yhdessä saksalaisten joukkojen kanssa Sallan rintamalle. Tauno haavoittui kolmen kuukauden sotareissun jälkeen Tuntsajoella, missä hän palveli jalkaväessä.

– Asemissa ollessa lähdin siirtymään kiven takaa toisen kiven taakse, kun hypyn aikana räjähtävä kuula osui vasempaan lonkkaluuhun. Kuula lyhensi lonkkaluuta seitsemän senttiä. Haavoittumisen jälkeen minut vietiin Ouluun sotilassairaalaan, missä yritettiin lonkan katkenneet ja lyhentyneet luut yhteen, mutta siinä ei onnistuttu. Sitten pohdittiin jalan katkaisua, mutta lääkäri Aleksanteri Steinbock päätti, ettei jalan katkaisu kannata, koska tynkä jäisi niin lyhyeksi, ettei siihen voisi asentaa tekojalkaa.

Oulussa jalkaa yritettiin luuduttaa ja jalka oli vedossa yhdeksän kuukautta. Tainio lähetettiin jatkohoitoon Ruotsiin Göteborgiin, missä jalka saatiin pelastettua.

– Ruotsissa meitä pidettiin kuin piispaa pappilassa.

Vamma esti viljelijän työt

Tainion sotavamma oli sellainen, ettei hänen katsottu enää pystyvän maanviljelijän töihin. Suomessa oli vuodenvaihteessa 1942-43 kova työvoiman tarve, joten sodassa invalidisoitunut mies lähetettiin Varkauteen metallialan ammattikouluun, jossa koulutettiin väkeä korjaamaan neuvostoliittolaisilta sotasaaliiksi saatuja panssarivaunuja.

– Minut koulutettiin avarruskoneen käyttäjäksi, jota tein sodan ajan. Jatkoin samassa Ahlsrömin konepajalla töissä eläkkeelle saakka.

Sota-ajan töissä hän tapasi myös ammustehtaalla työskennelleen olleen Hiljan, jonka kanssa hän perusti perheen. Perheeseen syntyi neljä poikaa eli Esko, Seppo, Timo ja Markku.

Yhteydet synnyinseudulle

Usean muun rintamamiehen tapaan hän rakensi sodan jälkeen omin käsin perheelleen kodin Varkauteen. Hilja-puoliso kuoli 1982. Leskimies asui kodissaan omatoimisesti aina vuoteen 2016 saakka, jolloin hän muutti Mikkelin Kyyhkylään. Vaikka 97-vuotias mies on viettänyt elämästään yli 75 vuotta Etelä-Savossa, ovat yhteydet kotiseutuun olleet kiinteät. Viljamia lukuun ottamatta muut hänen sisaruksistaan asuivat Kauhajoella tai Karijoella, minkä lisäksi hän on viime vuosiin saakka seurannut synnyinseudun tapahtumia Kauhajoen Kunnallislehden ja Kauhajoki-lehden kautta.

Juttu on julkaistu Kauhajoki-lehdessä 20.6.2018

Pääkirjoitus / 17.09.2018 08:27

Nyt on kuukauden päivät meneillään Vie vanhus ulos -kampanja, jolla edistetään niiden ikäihmisten ulkoilua, jotka tarvitsevat apua päästäkseen raittiiseen ilmaan turvallisesti. Kampanja on Ikäinstituutin lanseeraama, kuten myös meneillään oleva Voimaa vanhuuteen -terveysliikuntaohjelma.

Lue lisää »
Blogi / 01.08.2018 11:26

Somen suurkuluttajana olen törmännyt ilmiöön kieliopin ja käytöstapojen puuttuminen. Sanahirviöt lauvantai, pyöräiliä, opiskelia ja enään seikkailevat usein päivityksissä. Päivämäärien oikeinkirjoitus on näyttänyt jäävän historiaan. Suoraan sanoen puistattaa törmätä lauseeseen, jossa kuka-sana on korvattu ketä-sanalla. Ketä oikeasti puhuu niin? (Eikö ollutkin kamalaa?)

Lue lisää »