Mi­nun jou­lu­ni syn­tyi­vät lu­mi­sa­tees­ta, hil­jai­suu­des­ta, ja sii­tä eri­tyi­ses­tä rau­has­ta, jon­ka Ete­lä-Poh­jan­maan la­keus ja tal­vi osa­si luo­da.

Lap­suu­te­ni en­sim­mäi­set vuo­det vie­tin Kau­ha­jo­en liik­keem­me, ta­va­ra-ai­tan, ta­ka­na ole­vas­sa asun­nos­sa To­pee­kan var­res­sa, Mä­ki­pa­nu­las­sa, sen van­ho­jen hir­si­sei­nien suo­jas­sa, mis­sä elä­mä oli yk­sin­ker­tais­ta ja täyt­tä.

Mä­ki­pa­nu­las­sa asui myös Toi­vo - mies, joka teki mi­nuun lap­se­na läh­te­mät­tö­män vai­ku­tuk­sen. Hä­nen ni­men­sä oli kuin lu­paus. Toi­vo oli läm­min, hy­vän­tah­toi­nen ja ai­na val­mis an­ta­maan jo­ta­kin, vaik­ka se oli­si ol­lut vain hymy tai pie­ni esi­ne lap­sen ilok­si. Näin hä­nen sei­näl­lään vuo­si­kym­me­niä piir­rok­sen, jon­ka olin pie­ne­nä hä­nel­le an­ta­nut.

Var­hai­sim­mat jou­lu­muis­to­ni muo­dos­tui­vat ha­juis­ta: kuu­si, kynt­ti­lät, kink­ku, joka pais­tui yön yli, vas­ta pais­te­tut äi­din lei­po­mat pi­pa­rit, jou­lu­täh­det ja tie­ten­kin suu­rin heik­kou­te­ni, pul­la. Jou­lu­na kii­re hel­pot­ti ja elä­mä py­säh­tyi het­kek­si. Kä­vim­me su­ku­lai­siem­me luo­na jou­lun­py­hi­nä, ja vaik­ka van­hem­pa­ni te­ki­vät pit­kää päi­vää liik­kees­sä, jou­lun ai­kaan olim­me yh­des­sä. Se oli mi­nul­le ai­na tär­kein­tä.

Pil­lil­län­ku­jal­la asu­es­sam­me tuli teh­tyä ti­hu­töi­tä jou­lu­nai­koi­hin, sil­lä kä­vin kaa­ta­mas­sa naa­pu­rin oma­ko­ti­ta­lon ta­ka­pi­hal­ta ko­me­an pie­nen kuu­sen ja raa­ha­sin sen ri­vi­ta­lo-osak­keem­me edes­sä ole­van au­to­ka­tok­sen al­le. Nuh­tei­ta tie­ten­kin tuli, ja piti käy­dä naa­pu­reil­ta, mu­ka­val­ta elä­ke­läis­pa­ril­ta, pyy­tä­mäs­sä an­teek­si. Elä­mä jat­kui tä­män­kin jäl­keen oma­päi­sel­le pik­ku­met­su­ril­le.

Pil­li­län­ku­jal­la mi­nus­ta tuli ka­ve­ri muu­ta­man Tuu­nai­sen työ­mie­hen kans­sa, eri­to­ten Vil­ho-ni­mi­nen van­hem­pi mies. Äi­ti­ni tuli ker­ran ha­ke­maan mi­nua syö­mään, kun näki rait­tia pit­kin har­vi­nai­sen hil­jaa aja­van Tuu­nai­sen pa­ket­ti­au­ton, joka tai­si teh­dä jopa pien­tä muk­kaa. Mi­nä­hän siel­lä olin ra­tis­sa. Olin saa­nut hie­man ajaa pa­kua. Ei var­maan ny­ky­ään on­nis­tui­si moi­nen. Muut jos­kus här­nä­si­vät Vil­hoa hy­vän­tah­toi­ses­ti ja minä pi­din hä­nen puol­ta. Mie­leen on jää­nyt, kun hä­nel­le sa­not­tiin, et­tä ”Ei sul­la Vil­ho kyl­lä ole ko­vin hää­vit eväät”. Äi­dil­le­ni sit­ten sa­noin, et­tä ”älä sit­ten vain tee mi­nul­le kos­kaan hää­viä eväi­tä”.

70-lu­vun puo­li­vä­lis­sä muu­tim­me pois Kau­ha­jo­el­ta Sei­nä­jo­el­le. Sa­ha­lan­ka­dun var­rel­la al­koi lap­suu­des­sa­ni uu­si ai­ka­kau­si. Kä­vin Mart­ti­lan - myö­hem­min Kes­kus­tan - ala-as­tet­ta, jon­ne oli ly­hyt kä­ve­ly­mat­ka. Lap­suu­te­ni Sei­nä­jo­el­la oli läm­min ja tur­val­li­nen: 70-lu­vun kou­lua, hy­viä opet­ta­jia, ku­ten Kert­tu Vais­maa, Ee­va Saa­rio ja Las­se Sa­xell. Sa­xell oli so­dat käy­nyt len­tä­jä, yk­si ”so­ta­tai­vaan hil­jai­sis­ta”, jon­ka mu­kai­ses­ti hän ni­me­si kir­joit­ta­man­sa kir­jan. Os­tin hä­nel­tä ko­pi­on kym­me­nel­lä mar­kal­la sinä ke­vää­nä, kun muu­tim­me Ka­na­daan, jon­ka hän vie­lä sig­nee­ra­si mi­nul­le toi­vot­ta­en hy­vää jat­koa Ka­na­das­sa. Luin kir­jan en­sim­mäis­tä ker­taa Jou­lu­na 1980. Olen sen lu­ke­nut uu­des­taan muu­ta­man ker­ran, ja ai­na jou­lu­na.

Vaik­ka kou­lu­ni Sei­nä­jo­el­la ei ol­lut ko­vin­kaan pie­ni, tun­tui se sil­loin mi­nus­ta lä­hei­sel­tä ja tii­viil­tä, tur­val­li­sel­ta. Luok­kam­me ty­töt, Han­ne­len joh­ta­ma­na, oli­vat kek­se­li­äi­tä ja tar­mok­kai­ta: lai­tet­tiin pys­tyyn pie­ni näy­tel­mä Mek­si­kon pi­ka­ju­nas­ta. Se oli ki­vaa ja sii­nä minä ja Pek­ka saim­me roo­lin ros­voi­na. Mui­ta luok­kam­me poi­kia eh­kä hie­man har­mit­ti, et­tä me ol­tiin esi­tyk­ses­sä ai­no­at po­jat. Meil­lä oli haus­kaa tyt­tö­jen kans­sa har­joi­tel­la osaam­me. Kou­lun jou­lu­juh­lat oli­vat ai­na mu­ka­via näy­tel­mi­neen. Yh­tei­söl­li­syys ja hyvä yh­teis­hen­ki ko­ros­tui ja oli läs­nä, muis­tan sen läm­möl­lä. Ihas­tuin luo­kal­la­ni ole­vaan Tui­jaan. Toi­sin kuin rin­nak­kais­luo­kas­sam­me, en meil­lä muis­ta kiu­saa­mis­ta. Se on jää­nyt mie­lee­ni. It­se­a­si­as­sa meil­le siir­ret­tiin kak­si poi­kaa, joi­ta rin­nak­kais­luo­kal­lam­me kiu­sat­tiin jär­jet­tö­mäs­ti, Aki ja Har­ri. Heis­tä tuli mi­nun ka­ve­rei­ta­ni.

Lap­suu­te­ni tal­vet Sei­nä­jo­el­la oli­vat lu­mi­sia, kir­pei­tä ja täyn­nä seik­kai­lu­ja. Hiih­te­lin Sa­ha­lan­ka­dun pel­loil­la, jo­ki­ran­nas­sa ja kou­lun vie­rei­sel­lä pel­lol­la kun muut luis­te­li­vat. Mi­nul­ta puut­tui­vat kun­nol­li­set luis­ti­met, ja en­sim­mäi­nen epä­on­nis­tu­mi­nen - sekä sii­tä seu­ran­nut pilk­ka - jät­ti jäl­jen. Hiih­to sai kel­va­ta ja kel­pa­si­kin hy­vin. Lu­mi­lin­no­ja ra­ken­sim­me ka­ve­rei­den kans­sa: An­tin, Ve­kan, Kari-Pe­kan ja Ju­ha­nin kans­sa. Muis­tan vie­lä­kin Sa­ha­lan­ka­dun mai­se­mat ja sen tur­val­li­sen pi­han, jos­sa elä­mä tun­tui hy­väl­tä ja sel­ke­äl­tä. Miel­tä­ni läm­mit­ti Vil­hol­ta saa­tu jou­lu­kort­ti. Oli hy­viä muis­to­ja Kau­ha­jo­el­ta jo sil­loin.

Ne jou­lut Sei­nä­jo­el­la oli­vat vii­mei­set en­nen suu­ria muu­tok­sia joi­ta oli tu­los­sa….niis­tä li­sää seu­raa­vak­si.

Hy­vää Jou­lun odo­tus­ta lu­ki­joil­le,

toi­vot­taa Pin­nan Pasi lu­met­to­mas­ta Thun­der Ba­ys­tä