Persoonallista parkkeerausta
Kulttuuriyhdistyksille avustuksia 20 000 euron verran
Lukijoilta: Janne Sankelo EU-parlamenttiin
Liikuntaseurojen avustukset keskusteluttivat lautakuntaa
Kauhajoen Opiston koulutus vahvistuu yhdistymisen myötä
Kolarialttiissa risteyksessä kolahti jälleen
Kauhajoen lukion uudet ylioppilaat
Auto päin puuta keskustassa
Ulosajo Rahikkatiellä
Kaksi autoa ensin yhteen ja sitten toinen liukui kolmannen päälle
Lukijoilta: Julkisista hankinnoista
Julkisilla hankinnoilla on suuri merkitys suomalaiselle työlle. Erilaiset hankintayhtiöt, kuten valtion yksiköt, yhteishankintayksiköt, hyvinvointialueet, kunnat ja kaupungit, ostavat vuosittain tavaroita ja palveluita noin 47 miljardilla eurolla.
Valtaosa tuosta summasta on kuntien ja kaupunkien ostoja. Hankintojen tekeminen suomalaisilta yrityksiltä on vastuullista ja hyödyttää myös julkista sektoria monin tavoin. Onnistuneiden hankintojen tekeminen edellyttää ajantasaista hankintastrategiaa.
Hankintastrategiassa tuodaan esille niitä asioita, joita hankinnoissa pidetään tärkeinä ja joita halutaan seuraavan strategiakauden aikana painottaa ja edistää. Hankinnoissa tulee aina kun mahdollista olla etusijalla paikallisten yritysten tarjoamat tarvikkeet ja palvelut.
Hinta ei saa olla ainoa kriteeri hankintoja tehtäessä. Hankintoja/palveluja on pilkottava pienempiin osiin. Referenssivaatimukset yrityksille on asetettava järkevälle, ei ylimitoitetulle tasolle.
Nämä asiat tulisi hankintastrategiassa huomioida. 1. Parannamme alueen elinvoimaisuutta ja työllisyyttä hankintojen avulla. 2. Käymme dialogia yritysten kanssa. 3. Käytämme yhteisiä varoja harkiten (vaadimme laatua). 4. Huomioimme koko elinkaaren (Kokonaiskustannukset koostuvat muustakin kuin hankintahinnasta.). 5. Hankimme aidosti ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää. 6. Vaadimme hyvää ja sujuvaa palvelua. 7. Varmistamme, että asetetut tavoitteet toteutuvat. 8. Etsimme ennakkoluulottomasti uusia ratkaisuja.
Jouni Vallin
Kurikka
Persoonallista parkkeerausta
Kulttuuriyhdistyksille avustuksia 20 000 euron verran
Lukijoilta: Janne Sankelo EU-parlamenttiin
Liikuntaseurojen avustukset keskusteluttivat lautakuntaa
Kauhajoen Opiston koulutus vahvistuu yhdistymisen myötä
Kolarialttiissa risteyksessä kolahti jälleen
Kauhajoen lukion uudet ylioppilaat
Auto päin puuta keskustassa
Ulosajo Rahikkatiellä
Kaksi autoa ensin yhteen ja sitten toinen liukui kolmannen päälle
Puistotie 25, KAUHAJOKI
Avoinna:
ma - pe 9-15
(06) 2357 100
etunimi.sukunimi(at)kauhajoki-lehti.fi
ilmoitus (at)kauhajoki-lehti.fi
toimitus(at)kauhajoki-lehti.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.