Persoonallista parkkeerausta
Kulttuuriyhdistyksille avustuksia 20 000 euron verran
Lukijoilta: Janne Sankelo EU-parlamenttiin
Liikuntaseurojen avustukset keskusteluttivat lautakuntaa
Kauhajoen Opiston koulutus vahvistuu yhdistymisen myötä
Kolarialttiissa risteyksessä kolahti jälleen
Kauhajoen lukion uudet ylioppilaat
Auto päin puuta keskustassa
Ulosajo Rahikkatiellä
Kaksi autoa ensin yhteen ja sitten toinen liukui kolmannen päälle
Nuorille töitä!
Oppilaitosten ja koulujen kesälomaan on aikaa hieman yli kuukauden päivät. Pienille lapsille loma on lomaa, mutta useat teini-ikäiset nuoret ovat kesää kohti mentäessä pohtineet, mistä saisi osaksi lomaa kesätyöpaikan.
Jotkut ovat kesäpestin löytäneet, mutta usealla se on vielä haussa.
Kauhajoella, kuten koko maassa, eletään vahvan taloustaantuman kourissa. Taantumasta huolimatta olisi tärkeää, että aikuisuuden kynnyksellä olevat nuoret saisivat tuntumaa työelämän pelisääntöihin.
Toivon mukaan kauhajokisissa yrityksista löytyisi mahdollisimman monella teini-ikäiselle tulevaisuuden tekijälle töitä.
Tuomas Koivuniemi
Persoonallista parkkeerausta
Kulttuuriyhdistyksille avustuksia 20 000 euron verran
Lukijoilta: Janne Sankelo EU-parlamenttiin
Liikuntaseurojen avustukset keskusteluttivat lautakuntaa
Kauhajoen Opiston koulutus vahvistuu yhdistymisen myötä
Kolarialttiissa risteyksessä kolahti jälleen
Kauhajoen lukion uudet ylioppilaat
Auto päin puuta keskustassa
Ulosajo Rahikkatiellä
Kaksi autoa ensin yhteen ja sitten toinen liukui kolmannen päälle
Puistotie 25, KAUHAJOKI
Avoinna:
ma - pe 9-15
(06) 2357 100
etunimi.sukunimi(at)kauhajoki-lehti.fi
ilmoitus (at)kauhajoki-lehti.fi
toimitus(at)kauhajoki-lehti.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.