Persoonallista parkkeerausta
Kulttuuriyhdistyksille avustuksia 20 000 euron verran
Lukijoilta: Janne Sankelo EU-parlamenttiin
Liikuntaseurojen avustukset keskusteluttivat lautakuntaa
Kauhajoen Opiston koulutus vahvistuu yhdistymisen myötä
Kolarialttiissa risteyksessä kolahti jälleen
Kauhajoen lukion uudet ylioppilaat
Auto päin puuta keskustassa
Ulosajo Rahikkatiellä
Kaksi autoa ensin yhteen ja sitten toinen liukui kolmannen päälle
Takka on monen talon turva pakkasella
Suomessa on koettu viime päivinä kunnon talvi, kun paikat ovat lunta tulvillaan ja talvisää on raikas. Kauhajoellakin lämpömittarin elohopea on paikka paikoin kivunnut yli 30 pakkasasteen.
Etelä-Pohjanmaallakin on Carunan sähköverkkoalueella ollut sähkökatkoksia pakkasen vuoksi. Joillain alueilla sähköt olivat poikki yli kuusi tuntia, joten esimerkiksi omakotitalossa ehti lämpö laskea huomattavasti, jos rakennuksen energiahuolto on vain sähkön varassa.
Tällaisilla tulipalopakkasilla pelastukseksi sähkökatkoalueilla on koitunut takka tai muu tulisija, jolla tupaa on voinut pitää lämpimänä siihen saakka, että virta on palannut. Toki takan kaltaisilla varalämmitysjärjestelmillä pystyy pitämään sähkölaskunkin kohtuullisena.
Media tosin on raportoinut, että pakkaskelit ovat aiheuttaneet tulipaloja ja muita vaaratilanteita eri puolilla maata. Paloviranomaiset ovat kehottaneet tulisijojen lämmittäjiä ja muiden lämmittimien käyttäjiä huolehtimaan siitä, että piiput on nuohottu ja varoetäisyydet herkästi syttyviin materiaaleihin ovat riittävät. Toki voisi ajatella, että tällaiset neuvot ymmärrettäisiin ottaa huomioon omalla maalaisjärjelläkin.
Tuomas Koivuniemi
Persoonallista parkkeerausta
Kulttuuriyhdistyksille avustuksia 20 000 euron verran
Lukijoilta: Janne Sankelo EU-parlamenttiin
Liikuntaseurojen avustukset keskusteluttivat lautakuntaa
Kauhajoen Opiston koulutus vahvistuu yhdistymisen myötä
Kolarialttiissa risteyksessä kolahti jälleen
Kauhajoen lukion uudet ylioppilaat
Auto päin puuta keskustassa
Ulosajo Rahikkatiellä
Kaksi autoa ensin yhteen ja sitten toinen liukui kolmannen päälle
Puistotie 25, KAUHAJOKI
Avoinna:
ma - pe 9-15
(06) 2357 100
etunimi.sukunimi(at)kauhajoki-lehti.fi
ilmoitus (at)kauhajoki-lehti.fi
toimitus(at)kauhajoki-lehti.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.