Kauhajoellakin alkoi kuntavaalien ennakkoäänestys viime viikon keskiviikkona. Ennakkoäänestysaika on koronasta johtuen poikkeuksellisesti kaksi viikkoa ja varsinainen vaalipäivä on heinäkuun toinen sunnuntai, 13.6.
Kotikaupungissamme kansanvallan puntariin on itsensä asettanut 132 henkilöä seitsemästä eri puolueesta. Kuntavaalien äänestysprosentti oli neljä vuotta sitten 58,0 prosenttia. Sitä edellisissä kunnallisvaaleissa eli vuoden 2012 vaaleissa äänestysprosentti oli 60,2. Eduskuntavaaleissa 2015 kauhajokisista kävi uurnilla 67,2 prosenttia ja vuoden 2019 eduskuntavaaleissa 68,4 prosenttia.
Äänestysaktiivisuus on siis ollut korkeampaa eduskunta- kuin kuntavaaleissa. Tavallisen kuntalaisen kannalta paikallisvaaleilla on arjen elämään konkreettisempi merkitys, sillä kaupunginvaltuusto tekee päätöksiä vaikkapa lasten päivähoidosta, kouluverkosta ja sote-palveluistakin. On toivottavaa, että mahdollisimman moni kauhajokinen käyttää käynnissä olevissa vaaleissa äänioikeuttaan ja että äänestysprosentti olisi lähempänä 70 prosenttia kuin 60 prosenttia.
Tuomas Koivuniemi



