Ke­vään ja al­ku­ke­sän vii­leys on vii­me päi­vi­nä vaih­tu­nut ke­säi­seen läm­pöön. Ja läm­pöä on lu­vas­sa myös ju­han­nuk­sek­si, mikä on ai­na toi­vot­tu asia.

Kau­ha­jo­ki on laa­ja vah­vo­jen ky­lien kau­pun­ki. Pi­tä­jän ky­lis­sä on vah­va yh­teis­hen­ki ja te­ke­mi­sen mei­nin­ki, min­kä voi­min on ra­ken­net­tu yh­tei­siä ti­lo­ja, me­nes­ty­viä ta­pah­tu­mia ja har­ras­tus­jouk­ku­ei­ta. Ih­mi­set ovat yl­pei­tä ko­ti­ky­lis­tään.

Uu­sien yli­op­pi­lai­den ni­met jul­kis­tet­tiin ei­len tiis­tai­na. Kau­ha­jo­en lu­ki­os­ta yli­op­pi­laak­si pää­see 52 nuor­ta. Tou­ko-ke­sä­kuun vaih­de on ol­lut pe­rin­tei­ses­ti yli­op­pi­las- ja am­mat­tiin­val­mis­tu­mis­juh­lien ai­kaa, mut­ta nyt ko­ro­na­vi­rus­pan­de­mi­an ai­heut­ta­ma ti­lan­ne ra­joit­taa näi­den saa­vu­tus­ten isom­paa juh­lin­taa.

Ener­gia on mer­kit­tä­vä osa jo­kai­sen suo­ma­lai­sen asu­mis­kus­tan­nuk­sia ja me­no­e­roä yri­tyk­sil­le­kin. Ko­ro­nak­rii­sin myö­tä eri puo­lil­la Suo­mea ovat ener­gi­ay­ri­tyk­set oma­eh­toi­ses­ti il­moit­ta­neet säh­kön­siir­to­mak­su­jen alen­nuk­sis­ta kai­kil­le asi­ak­kail­leen.

Suo­mi, Kau­ha­jo­ki ja me kaik­ki olem­me elä­neet tä­nään vii­kon ver­ran ko­ro­na­vi­rus-pan­de­mi­an ai­heut­ta­maa poik­keu­sai­kaa. Maa­il­man­laa­jui­nen ko­ro­nak­rii­si on nos­ta­nut esiin jo­kai­sen val­ti­on oma­va­rai­suu­den tär­key­den mo­nel­la eri sek­to­ril­la - esi­mer­kik­si ruo­an­tuo­tan­nos­sa, lääk­kei­den ja suo­ja­va­rus­tei­den val­mis­tuk­ses­sa.

Ko­ro­na­vi­rus on ol­lut jo use­an vii­kon ajan yk­si isoim­mis­ta pu­hee­nai­heis­ta mo­nis­sa mais­sa. Olen mat­kus­ta­nut pal­jon ja näh­nyt laa­ja-alai­ses­ti maa­pal­loa rii­vaa­via on­gel­mia, jot­ka liit­ty­vät esi­mer­kik­si vä­es­tön­kas­vuun, so­tiin, saas­tei­siin ja il­mas­ton­muu­tok­seen. Olen ol­lut nuo­res­ta as­ti sitä miel­tä, et­tä ”maa­pal­lo jou­tuu ke­hit­tä­mään kei­no­ja”, et­tei pla­neet­tam­me tu­hou­du. Raa­dol­li­ses­ti aja­tel­tu­na ko­ro­na­vi­ruk­sen kal­tai­set ki­rouk­set voi­vat kuu­lua asi­oi­hin, mil­lä ”maa­pal­lo” pyr­kii vä­hen­tä­mään yli­kan­soi­tus­ta.

Suu­rim­man osan elä­mäs­tä­ni olen elä­nyt si­vu­ky­läl­lä. Asuin­pai­kan si­jain­ti ei ole tah­tia hai­tan­nut. Nuo­re­na pää­si kyl­lä kons­til­la mil­lä hy­vän­sä Ka­si­nol­le tai Teu­van nuo­ri­so­seu­ral­le tans­sei­hin, vaik­ka mat­kaa oli kum­paan­kin yli 20 ki­lo­met­riä ei­kä ko­to­na ol­lut au­toa.

Jou­lun jäl­keen koit­taa uu­si­vuo­si, mitä näin etu­kä­teen odot­taa sa­mal­la ta­val­la kuin lap­set odot­ta­vat jou­lu­pa­ket­te­jaan. Uu­si vuo­si on kuin tyh­jä sivu, joka odot­taa kir­joit­ta­jaa, mut­ta lo­pul­ta sitä ei voi tie­tää, mil­lai­nen ta­ri­na sii­tä oi­kein muo­tou­tuu omal­ta tai per­heen koh­dal­ta.

Jol­lain ih­mi­sil­lä on kyky luo­da ym­pä­ril­leen iloa ja hy­vää miel­tä. Yk­si täl­lai­nen hen­ki­lö oli ke­hi­tys­vam­mais­ten val­ta­kun­nal­li­sen Me It­se -yh­dis­tyk­sen pe­rus­ta­ja­jä­se­niin kuu­lu­nut ja sen pu­heen­joh­ta­ja­na­kin toi­mi­nut Tom­mi Ki­vi­mä­ki Il­ma­jo­el­ta. Tom­mi me­neh­tyi vii­me lau­an­tai­na 43-vuo­ti­aa­na.

Kau­ha­va­lais­syn­tyi­nen Ai­no Pa­ju­kan­gas (43) ker­toi vii­kon­lo­pun Il­ta­leh­des­sä, mi­ten hän läh­ti to­teut­ta­maan unel­maan­sa yrit­tä­jyy­des­tä, kun hän sai­raus­di­ag­noo­sin jäl­keen poh­ti elä­mään­sä. Pa­ju­kan­gas miet­ti, mitä asi­aa ka­tui­si, jos hän huo­men­na kuo­li­si. Si­tä­kö, et­tä hän ei to­teut­ta­nut unel­mi­aan vai sitä, et­tä us­kal­si teh­dä niin? Poh­din­nan jäl­keen hän heit­täy­tyi yrit­tä­jyy­den tiel­le pe­ri­aat­teel­la ”kyl­lä elä­mä kan­taa.”

Jäl­leen on se ai­ka, jol­loin muut­to­lin­nut pa­laa­vat pe­si­mä­a­lu­eil­leen eri puo­lil­le Suo­mea. Kau­ha­jo­el­la­kin on jo näh­ty kiu­ru­ja, töyh­tö­hyyp­piä, jout­se­nia ja han­hia. Vaik­ka ei eri­tyi­nen lin­tu­har­ras­ta­ja oli­si­kaan, käyn­ti Anin­ku­jan lin­tu­tor­nil­la on mie­len­kiin­toi­nen elä­mys. Pal­jain sil­min­kin nä­kee iso­ja lin­tu­par­via, mut­ta ai­na pa­rem­pi, jos mu­ka­na on kii­ka­ri tai pe­rä­ti kau­ko­put­ki. Niil­lä erot­taa lin­tu­jen vä­ri­tyk­sen ja erot­taa la­jit toi­sis­taan, tai ai­na­kin ku­vit­te­lee erot­ta­van­sa. Tä­hän ai­kaan ke­vääs­tä Kai­nas­ton­jo­en ran­ta­pel­loil­la, Sa­vi­ky­län pel­to­au­ke­al­la ja Rah­ka­pa­kan-Han­gas­ky­län au­keil­la voi näh­dä sa­to­ja, jopa tu­han­sia lin­tu­ja.

Ny­ky­a­jan elä­män­me­noa seu­ra­tes­sa tun­tuu usein sil­tä, et­tä ar­vo­jen, pe­ri­aat­tei­den ja us­kol­li­suu­den ar­vos­tus on yh­teis­kun­nas­sa hei­ken­ty­nyt. Ar­vois­ta pu­hu­taan esi­mer­kik­si po­li­tii­kas­sa pal­jon, mut­ta ne ote­taan esil­le vas­ta sit­ten, kun joku krii­si tai on­gel­ma­ti­lan­ne tu­lee eteen. Hyvä esi­merk­ki täs­tä on van­hus­ten hoi­toa ja hoi­vaa kos­ke­neet Es­pe­ri Care- ja At­ten­do-ta­pauk­set. Tä­hän saak­ka näis­sä ta­pauk­sis­sa ai­no­at ar­vot tai ar­vo­va­lin­nat ovat kos­ke­neet ta­lout­ta, kus­tan­nus­te­hok­kuut­ta ja hal­paa hin­taa.

En­si vii­kol­la noin 50 kau­ha­jo­ke­lais­ta kah­dek­sas­luok­ka­lais­ta mat­kaa Hel­sin­kiin Sa­voy-te­at­te­riin. Toi­vot­ta­vas­ti he läh­te­vät mat­kaan avoi­min mie­lin ja so­pi­van ute­li­ai­na, sil­lä to­den­nä­köi­ses­ti heis­tä suu­rin osa ko­kee siel­lä mo­nia uu­den­lai­sia mu­sii­kil­li­sia asi­oi­ta. Ai­na­kin ar­ve­len, et­tei­vät heis­tä use­at ole ai­em­min ol­leet am­mat­ti­lais­muu­si­kois­ta koos­tu­van big band -or­kes­te­rin kei­kal­la, ole kuul­leet 1950-60-lu­ku­jen elo­ku­va­mu­siik­kia li­ve­nä tai ole kuun­nel­leet jaz­zia ja bos­sa­no­vaa.

Ra­hoi­tus­maa­il­ma on verk­ko­a­jan myö­tä ko­ke­nut ra­jun muu­tok­sen, kun pe­rin­teis­ten pank­kien ohel­la lai­na- ja luot­to­lii­ke­toi­min­taan ovat tul­leet mu­kaan eri­lai­set pi­ka­vip­pi- ja ver­tais­lai­na­yh­ti­öt. Pi­ka­vi­pit ovat ol­leet var­sin­kin nuor­ten suo­si­os­sa, kos­ka nii­tä on voi­nut ot­taa kän­nyk­kä­vies­teil­lä tai verk­ko­si­vuil­ta. Vip­pi­ra­hal­la on usein ra­hoi­tet­tu no­pei­ta ja huu­rui­sia ku­lu­tus­pää­tök­siä - vaa­te­os­tok­sia tai baa­ri- ja bi­leil­to­ja.

So­men suur­ku­lut­ta­ja­na olen tör­män­nyt il­mi­öön kie­li­o­pin ja käy­tös­ta­po­jen puut­tu­mi­nen. Sa­na­hir­vi­öt lau­van­tai, pyö­räi­liä, opis­ke­lia ja enään seik­kai­le­vat usein päi­vi­tyk­sis­sä. Päi­vä­mää­rien oi­kein­kir­joi­tus on näyt­tä­nyt jää­vän his­to­ri­aan. Suo­raan sa­no­en puis­tat­taa tör­mä­tä lau­see­seen, jos­sa kuka-sana on kor­vat­tu ketä-sa­nal­la. Ketä oi­ke­as­ti pu­huu niin? (Ei­kö ol­lut­kin ka­ma­laa?)