Ra­kas äi­tim­me, mum­mum­me ja iso­mum­mum­me, lot­ta, ve­te­raa­ni Es­te­ri Kos­ki-Lam­mi syn­tyi Kau­ha­jo­el­la 16.9.1918 kirk­ko­her­ra Ed­vard Ly­bec­kin tyt­tä­ren In­ke­rin ai­no­a­na lap­se­na.

Au­rin­koi­se­na aa­mu­na on ke­vyt pyö­räil­lä töi­hin. Lin­nut lau­la­vat ja tien pos­kes­ta pus­ke­va ruo­ho on elin­voi­mai­sen vih­re­ää.

Ke­sä­kuus kesä tu­loo, mut­ta kyl­lä si­ton oro­tet­tu­ki. Va­ha­va­lu­mi­sen ta­la­ven jä­lä­ki­hin ru­vet­ti­hin orot­ta­ma­han ke­vää­siä ili­mo­ja, mut­ta ili­mat me­le­keen vain ky­ly­me­ni ku Va­la­pu­rim­päi­vä lä­he­ni.

Kan­sa­lais­ten pe­rus­tus­lain mu­kai­nen oi­keus hoi­toon on vaa­ran­tu­nut. Ter­vey­sa­se­mia, sai­raa­loi­den osas­to­ja ja ko­ko­nai­sia van­hus­pal­ve­lu­yk­si­köi­tä sul­je­taan, leik­kauk­sia siir­re­tään ja ai­ko­ja pe­ru­taan. Tu­le­va­na ke­sä­nä sote-alan työ­pai­koil­la on en­nen­nä­ke­mä­tön pula si­jai­sis­ta.

Vii­me vuo­si­na olem­me tot­tu­neet käyt­tä­mään etäyh­teyk­siä. Esi­mer­kik­si Te­am­sin kaut­ta voim­me kes­kus­tel­la kas­vo­tus­ten vaik­ka­pa toi­sel­la puo­lel­la maa­il­maa elä­vien kans­sa.

Kah­den vuo­den ko­ro­na­pan­de­mi­an ai­ka­na olem­me en­tis­tä enem­män era­koi­tu­neet ko­tei­him­me. Min­ne­pä siel­tä läh­ti­si, kun siel­lä on kaik­ki mu­ka­vuu­det!

Kau­ha­jo­ki-leh­den lu­ki­ja ot­taa kan­taa kau­pun­gin lii­ken­ne­kult­tuu­riin ja lii­ken­ne­va­lo­jen toi­mi­mat­to­muu­teen.

Yli kah­den vuo­den ajan ar­ke­am­me on han­ka­loit­ta­nut ko­ro­na­pan­de­mia mo­nin ra­joi­tuk­sin. Hel­mi­kuus­sa tänä vuon­na Ve­nä­jän aloit­ta­ma Uk­rai­nan sota ah­dis­taa ja pe­lot­taa mei­tä. Nyt oli­si tär­ke­ää, et­tä em­me kie­tou­tui­si noi­den uh­kien al­la kiel­tei­seen ajat­te­luun, vaan pys­tyi­sim­me elä­mään mah­dol­li­sim­man nor­maa­lia ar­kea.

Ot­si­kos­ta tu­lee ken­ties en­sim­mäi­se­nä mie­leen uu­teen maa­han ko­tiu­tu­nut pa­ko­lai­nen tai hen­ki­lö, joka on muu­ten vaan asu­nut kah­des­sa eri maas­sa.

(Joh. 10:11-16). Kul­kies­saan Ga­li­le­as­sa Jee­sus piti pu­heen, jota kut­su­taan ope­tus­lap­si­pu­heek­si.

Jee­suk­sen ope­tus­lap­set ovat kool­la lu­kit­tu­jen ovien ta­ka­na. Pe­lois­saan ja pet­ty­nei­nä. Jee­sus on kuol­lut hä­pe­äl­li­ses­ti ris­til­le nau­lit­tu­na – ja nyt hä­nen ruu­miin­sa­kin on ka­don­nut! Sil­loin Jee­sus il­mes­tyy ylös­nous­see­na, ruu­miil­li­se­na ja kui­ten­kin niin, et­tä ai­neel­li­set ra­jat ei­vät hän­tä enää kah­lit­se.

Muis­tin­va­raa­nen tie­to tup­paa olo­hon vä­häl­tä enem­män ja vä­hem­män sin­ne päin. Ak­tii­vi­nen unoh­ta­mi­nen te­köö tep­po­si­an­sa. Va­li­koo­va muis­ti kans mu­ren­taa to­tuut­ta. Ei truis­kah­rus­ten­kaa asi­ool­la oo mi­tää to­ris­tu­sar­vua, kos­ka niis pa­li­ol­ta ki­ri­oo­tel­la­han muis­tin­va­raa­sia asi­oo­ta.

Ku­lu­vaa pää­si­äis­viik­koa sa­no­taan ”hil­jai­sek­si vii­kok­si”, jol­loin hil­jen­ny­tään maa­il­man suu­rim­paan juh­laan.

Puun­tu­hoo­ja is­ki taas ke­vät­tal­ven tul­len, täl­lä ker­taa kau­pun­gin­ta­lon edus­tal­le. Me­ne­tel­mä oli sama eli kaik­ki ker­ral­la ma­ta­lak­si. Asi­an huo­man­neet kau­pun­ki­lai­set ovat ol­leet äl­lis­ty­nei­tä. Osa on ar­vel­lut, et­tä pyr­ki­myk­se­nä on ta­voi­tel­la Pa­rii­sin au­ki­oi­den ja bu­le­var­dien kal­tais­ta ava­ruut­ta ja suu­ria nä­ky­miä.

Jee­sus sa­noo: ”Mi­nun rau­ha­ni – sen minä an­nan teil­le. En minä an­na teil­le niin­kuin maa­il­ma an­taa. Äl­köön tei­dän sy­dä­men­ne ol­ko mur­heel­li­nen äl­köön­kä pel­jät­kö.” (Joh 14:27)