Vii­me sun­nun­tai­na olin mes­sus­sa Pän­tä­neen seu­ra­kun­ta­ko­dil­la. Sain to­del­la läm­pi­män vas­taa­no­ton ja tun­sin it­se­ni ter­ve­tul­leek­si. Eri­tyi­sen mu­ka­vaa tuos­sa Pän­tä­neen mes­sus­sa oli se, et­tä tu­tun apos­to­li­sen us­kon­tun­nus­tuk­sen si­jaan käy­tet­tiin­kin pi­tem­pää, Ni­ke­an us­kon­tun­nus­tus­ta. Se so­pii hy­vin tän­ne Hel­lun­tain tie­doil­le, kun pu­hu­taan Py­häs­tä Hen­ges­tä.

Num­mi­jär­ve­läi­nen ITE-tai­tei­li­ja Al­po Koi­vu­mä­ki nuk­kui pois vii­me lau­an­tai­na 83-vuo­ti­aa­na. Maan­vil­je­li­jän työ vaih­tui ITE-tai­teen te­ke­mi­seen 1993, jol­loin hän teki kier­rä­tys­ma­te­ri­aa­leis­ta - me­tal­lis­ta, pel­lis­tä ja puus­ta en­sim­mäi­sen veis­tok­sen­sa.

Olen työs­ken­nel­lyt elä­mä­ni ajan mus­li­mien pa­ris­sa ja jat­kan sitä vie­lä tä­nä­kin päi­vä­nä. Mus­li­meil­la on hy­vin kau­no­pu­hei­nen tapa pu­hua Jee­suk­ses­ta ja yleen­sä Ju­ma­las­ta.

Kau­ha­jo­el­la pik­ku­poi­ka­na 70-lu­vun alus­sa asu­es­sa­ni muis­tan, kun ra­di­os­sa soi ”Äi­deis­tä par­hain”.

Suo­mes­sa tun­tuu täl­lä het­kel­lä ole­van val­lal­la lap­si­ne­ga­tii­vi­nen hen­ki. Ai­na­kin, jos seu­raa me­di­ois­sa tai ver­kos­sa käy­tä­vää kes­kus­te­lua per­he­po­li­tii­kas­ta ja lap­sis­ta.

Vii­me tors­tai­na Kan­sal­li­sen ve­te­raa­ni­päi­vän juh­las­sa kirk­ko­her­ra Jou­ko Ala-Prink­ki­lä pu­hui maan­puo­lus­tus­tah­don tär­key­des­tä so­das­sa.

En tänä päi­vä­nä­kään tie­dä, mik­si. Eh­kä se pi­täi­si ot­taa koh­te­li­ai­suu­te­na. Mik­si pää­tit­te ot­taa mi­nut sil­mä­ti­kuk­si. On­ko sil­lä vä­liä. Kos­ka oli syy mikä ta­han­sa. Tu­ho­sit­te muu­ta­kin kuin ih­mi­sen. Ha­lun elää. Us­kon tu­le­vai­suu­des­ta. Us­kon ih­mi­seen. Vuo­sia.

Käyt­täy­dy lii­ken­tees­sä ku­ten ha­lu­ai­sit lap­sen käyt­täy­ty­vän. Näin ke­ho­te­taan Lii­ken­ne­tur­van leh­dis­tö­tie­dot­tees­sa.

Työs­sä­ni ta­paan mel­ko usein su­re­via ih­mi­siä. It­sel­le­ni on kun­ni­a­teh­tä­vä kul­kea pie­ni het­ki lä­heis­tään ikä­vöi­vän rin­nal­la. Kuo­le­ma kos­ket­taa lo­pul­li­suu­del­laan ja olem­me sen edes­sä usein avut­to­mia ja pe­lois­sam­me.

Kau­ha­jo­ki-leh­des­sä 12.4.2023 ol­lut Han­nu Syr­jä­lah­den runo: ”Vie­lä­kö jak­sat kään­tyä päi­vää koh­ti?”, kos­ket­ti mi­nua sy­väs­ti.

Nyt ol­laan vie­lä enem­män sa­maa sak­kia sekä ko­ti­maas­sa et­tä syn­nyin­maas­sa. Tämä on lois­ta­vaa, mo­nes­ta­kin nä­kö­kul­mas­ta.

Pari vuot­ta sit­ten meil­lä oli na­ve­tas­sa al­ka­va tu­li­pa­lo, mut­ta, Luo­jan kii­tos, sii­tä sel­vit­tiin il­man ih­mis- ja eläin­va­hin­ko­ja.

Au­rin­ko pais­taa etei­sen ik­ku­nois­ta si­säl­le. Ovat­pa li­kai­set, to­te­an. Las­ten hans­kat ja pi­pot pur­su­a­vat lat­ti­al­le niil­le va­ra­tuis­ta ko­reis­ta.

Viis­ky­tä­lu­vun puo­les­vä­lis pruu­kat­ti­hin pa­li­ol­ta kuu­los­tel­la va­pu­naa­ton ili­mo­ja. Sil­loon ala­koo Ka­si­non ke­sä­kau­si.