Kaupunginhallitus äänesti kauppaoppilaitoksen tontin neliöhinnasta
Kansallista veteraanipäivää juhlittiin kirkossa
Hartauskirjoitus: Taivaan kansalaisena maailmassa
Neljä karhulaista mitaleille Kurikan judokisoissa
Päntäneellä metsäpaloa oli sammuttamassa parikymmentä henkeä
Asemies Aronkylässä – Karhuryhmä paikalla
Tukkirekka ratsattiin Harjankylässä
Harju-Heikkilän perhe lomailee Dubaissa epätietoisuudessa
Yksinäinen susi liikkui lauantaina Kauhajoen keskustan tienoilla
Konsta Mastomäki on Karhubasketin ensi kauden päävalmentaja
Älä jää sunnuntaina nukkumaan!
Suupohjassa annettiin eduskuntavaalien ennakkoääniä enemmän kuin muualla Suomessa ja Vaasan vaalipiirissä. Koko maassa ennakkoäänestysprosentti oli 36,1 prosenttia ja vaalipiirin alueella 35,5 prosenttia. Suupohjan kunnissa Isojokea lukuun ottamatta ylitettiin nuo keskiarvolukemat. Toivottavasti vaalien varsinaisena vaalipäivänä, tulevana sunnuntaina, äänestysinto on näillä seuduilla edelleen yhtä innokasta. Eduskunta säätää lait ja päättää valtion budjetista, joten ei ole aivan yhdentekevää, ketkä siellä puolestamme päätöksiä tekevät.
Etelä-Pohjanmaalla on esimerkiksi yrittäjyyden ja työllisyyden näkökulmasta asiat hyvin. Yrityksiä on paljon ja työttömien määrä maan toiseksi alhaisemmalla tasolla. Ongelmiakin on. Väki harmaantuu ja sairastaa sekä nuoret muuttavat työn ja opiskelujen perässä kasvukeskuksiin. Edes maakuntakeskus Seinäjoen pitovoima ei ole tulevaisuusennusteiden perusteella riittävä.
Me äänestäjät ratkaisemme, mitkä puolueet ja henkilöt jatkossa linjaavat Suomen tulevaisuutta - miten sosiaali- ja terveyspalvelut jatkossa järjestetään, keskittyvätkö vai hajautuvatko palvelut sekä onko yrittäjällä varaa työllistää tai lapsilla koulupaikka kilometrin vai kymmenien kilometrien päässä. Älä jää sunnuntaina nukkumaan, vaan käytä äänioikeuttasi.
Tuomas Koivuniemi