Alijan Danishin mukaan Suomi on hyvä maa asua ja elää
Suomen Osuuspankin edustajistoon pyrkii 29 kauhajokista
Kauhajoen paloasema sai tuliterän auton
Työttömien määrä väheni kolmessa suupohjalaiskunnassa
Relaa Racingin kilpakausi alkaa toukokuun lopulla
IKH:n muutosneuvottelut päättyivät - väkeä irtisanottiin
Auto ojaan Aninkujalla - paikalle tuli lääkintähelikopterikin
Auto päin puuta keskustassa
Jonathan Timonen nähdään The Voice of Finlandissa
Kaksi autoa ensin yhteen ja sitten toinen liukui kolmannen päälle
SDP:n vaasalaiskansanedustajat Kim Berg ja Matias Mäkynen vierailivat viime viikolla Suupohjassa. He ovat kuvassa kaupunginvaltuuston varajäsenen Anne Penttalan ja kaupunginvaltuuston jäsenen Raija Kuusiston välissä. Vasemmalla ovat Perheohjaamon työntekijät Mari Einola ja Piia Kiukkonen sekä kaupungin hallintojohtaja Sami Kiukkonen. Oikealla ovat kaupunginjohtaja Niku Latva-Pukkila ja Pohjanmaan Sosialidemokraattien toiminnanjohtaja Johanna Autio.
Jari-Pekka Laitio-Ramone
Demarikansanedustajat kiersivät Suupohjassa
SDP:n vaasalaiskansanedustajat Kim Berg ja Matias Mäkynen vierailevat kesä-marraskuussa laajasti eri pohjalaismaakuntien kunnissa. 40 paikkakuntaa kattavan kiertueen he ja piirin toiminnanjohtaja Johanna Autio jalkauttivat viime viikolla Kauhajoelle, Isojoelle, Karijoelle ja Teuvalle.
Tämä sisältö on vain Kauhajoki-lehden tilaajille.
Tilaa digitaalinen lehti tutustumistarjouksena kahdeksi kuukaudeksi 20 eurolla.
Kirjaudu
Kirjaudu
Alijan Danishin mukaan Suomi on hyvä maa asua ja elää
Suomen Osuuspankin edustajistoon pyrkii 29 kauhajokista
Kauhajoen paloasema sai tuliterän auton
Työttömien määrä väheni kolmessa suupohjalaiskunnassa
Relaa Racingin kilpakausi alkaa toukokuun lopulla
IKH:n muutosneuvottelut päättyivät - väkeä irtisanottiin
Auto ojaan Aninkujalla - paikalle tuli lääkintähelikopterikin
Auto päin puuta keskustassa
Jonathan Timonen nähdään The Voice of Finlandissa
Kaksi autoa ensin yhteen ja sitten toinen liukui kolmannen päälle
Puistotie 25, KAUHAJOKI
Avoinna:
ma - pe 9-15
(06) 2357 100
etunimi.sukunimi(at)kauhajoki-lehti.fi
ilmoitus (at)kauhajoki-lehti.fi
toimitus(at)kauhajoki-lehti.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.