Hartauskirjoitus: Kuljetko ohi?
Laura Björkmanin töitä Kulttuuritalolla
Louhela ollut kokonkyläläisten kokoontumispaikka jo sata vuotta
Asuulikodin asukkaat virtuaalimatkaavat lähiympäristössä
Urheilun riemua viikkokisoissa
Traktori kaatui Topeekalla - kuljettaja tarkastettavaksi Seinäjoelle
Rekkakuski puhalsi törkeän rattijuopumuksen lukeman
Laaja sukukokous koolla Kauhajoella
Varkaat vierailivat Järvikylässä
Poliisi tutkii tapon yritystä sekä törkeää pahoinpitelyä Kauhajoella
Emme enää vaikene
Suomalaisia on aina pidetty vähäpuheisina. Meistä on sanottu, että vaikenemme kahdella kielellä.
Näin oli, kunnes tuli kännykkäaika. Aloimme puhua missä ja milloin tahansa, kuinka intiimistä aiheesta tahansa kaupoissa, junissa, linja-autoissa ja muilla julkisilla paikoilla. Itse muistan vastoin tahtoani kuunnelleeni junassa nuoren naisen tilitystä työnantajastaan. Mihin ujous ja vähäpuheisuus katosi?
Nyt, kun kuvaan ovat tulleet video- ja kuvapuhelut, ulkopuoliset kuulevat toisenkin osapuolen puheet, kun puhelinta pidetään kädessä eikä korvalla.
Haluavatko kaikki kuulla, mitä ystävättäret, kaverukset tai perheenjäsenet puhuvat toisilleen? Haluavatko keskustelukumppanit kertoa kanssaihmisilleen, mitä he kulloinkin puhuvat?
Edelleen on korrektia katsoa, missä puhuu ja mitä puhuu. Vieressä tai ohi kulkeva saattaa olla henkilö, jota keskustelu koskettaa tai henkilö, jonka ei tarvitsisi tietää asiasta, josta puhut. Useimmiten muut eivät edes halua tietää, mitä puhelimessa puhut.
Päivi Lahti-Kuusisto