Maal­le muut­ta­mi­ses­ta pu­hu­taan näin poik­keu­sai­koi­na pal­jon. Kiin­nos­tus maa­seu­dul­la asu­mi­seen on li­sään­ty­nyt.

Tääl­lä­päin on run­saas­ti tyh­jiä ta­lo­ja, jot­ka oli­si­vat pie­nel­lä tai isom­mal­la re­mon­til­la val­mii­ta asut­ta­vak­si. Mut­ta ai­ko­jen saa­tos­sa on use­am­pi­kin ta­los­ta haa­veil­lut tör­män­nyt sii­hen, et­tä kiin­teis­tön omis­ta­ja ei ha­lua myy­dä, vaik­ka it­sel­lä ei oli­si­kaan käyt­töä ta­lol­le. Tätä häm­mäs­te­len. Mik­si ei luo­vu­te­ta vie­lä asu­mis­kel­pois­ta kiin­teis­töä sel­lai­sel­le, jol­la on halu säi­lyt­tää se kun­nos­sa vie­lä vuo­si­kym­me­niä eteen­päin? Sen si­jaan an­ne­taan sen la­ho­ta pai­kal­leen.

On­ko se poh­ja­lais­ta it­te minä -men­ta­li­teet­tia? Pe­lä­tään­kö, et­tä joku toi­nen sai­si ra­ken­nuk­sen ko­me­aan kun­toon en­kä minä? Aja­tel­laan­ko, et­tä se on mi­nun ei­kä sitä saa ku­kaan muu? Hä­vet­täi­si­kö, jos toi­nen naut­ti­si sii­tä?

Jos tän­ne joku oli­si muut­ta­mas­sa ja et­sii vaik­ka­pa van­haa ta­loa, luu­li­si tar­jok­kai­ta ole­van pil­vin pi­mein. Jo­kai­nen uu­si asu­kas on meil­le eduk­si.

Päi­vi Lah­ti-Kuu­sis­to