Pre­si­dent­ti Ur­ho Kek­ko­nen esit­ti tä­män suo­ma­lai­sen sa­non­nan vuo­den 1975 ETYK ko­kouk­sen pää­tös­pu­hees­saan.

Hän oli iloi­nen sii­tä, et­tä Eu­roo­pan tur­val­li­suus­kon­fe­rens­si to­teu­tui pit­kän kyl­män so­dan ai­ka­kau­den jäl­keen ja et­tä kon­fe­rens­sia isän­nöi Suo­mi vas­ta­val­mis­tu­nees­sa Fin­lan­dia-ta­los­sa. Suo­ma­lai­nen nä­kö­kul­ma val­ti­oi­den vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa oli pre­si­den­tin mu­kaan mie­luum­min lää­kä­rin kuin tuo­ma­rin teh­tä­vä.

Jee­sus ko­ko­si jul­ki­sen toi­min­tan­sa ai­ka­na ym­pä­ril­leen pal­jon kuu­li­joi­ta. Luu­kas vä­lit­tää Jee­suk­sen ope­tuk­sen kah­den­lai­ses­ta ru­koi­li­jas­ta: ”Muu­ta­mil­le, jot­ka oli­vat var­mo­ja omas­ta van­hurs­kau­des­taan ja vä­hek­syi­vät mui­ta, Jee­sus esit­ti tä­män ker­to­muk­sen: ’Kak­si mies­tä meni temp­pe­liin ru­koi­le­maan. Toi­nen oli fa­ri­seus, toi­nen pub­li­kaa­ni. Fa­ri­seus aset­tui pai­kal­leen ja ru­koi­li it­sek­seen: ’Ju­ma­la, minä kii­tän si­nua, et­ten ole sel­lai­nen kuin muut ih­mi­set, ros­vot, hui­ja­rit, huo­rin­te­ki­jät tai vaik­ka­pa tuo publ­kaa­ni. … Pub­li­kaa­ni sei­soi ta­em­pa­na. Hän ei toh­ti­nut edes ko­hot­taa kat­set­taan tai­vas­ta koh­ti vaan löi rin­taan­sa ja sa­noi: ’Ju­ma­la, ole mi­nul­le syn­ti­sel­le ar­mol­li­nen.’ Jee­sus sa­noi kuu­li­joil­leen: pub­li­kaa­ni läh­ti ko­tiin­sa van­hurs­kaa­na, fa­ri­seus ei.’” Luuk. 18:9-14

Jee­sus kut­suu ih­mi­siä yh­tey­teen­sä saa­dak­seen ih­mis­ten elä­mäs­sä ai­kaan löy­tö­jä ja aja­tus­ten uu­dis­tu­mis­ta. Eh­kä ker­to­mus kah­den­lai­ses­ta ru­koi­li­jas­ta on ku­vaus op­pi­neen fa­ri­seuk­sen elä­män­muu­tok­ses­ta. Jee­suk­sen sa­nat ava­si­vat hä­nen sil­män­sä nä­ke­mään uu­del­la ta­val­la. Rat­kai­se­vin­ta ovat Jee­suk­sen sa­nat syn­nis­tä ja ar­mos­ta, ne avaa­vat ih­mi­se­lä­män yti­men ja pe­rus­tan. Hy­vät teot ovat tär­kei­tä, mut­ta ne voi­vat vie­dä etääl­le Ju­ma­las­ta ja lä­him­mäi­ses­tä.

Jee­suk­sen seu­ras­sa ja al­ku­seu­ra­kun­nas­sa oli mo­nia fa­ri­seuk­sia. Tun­ne­tuin oli apos­to­li Paa­va­li, jon­ka Jee­sus kut­sui kris­tit­ty­jen vai­noo­jas­ta evan­ke­liu­min ju­lis­ta­jak­si kan­soil­le. Paa­va­lil­ta tun­nem­me hä­nen uu­dis­tu­neen elä­män­sä tun­nus­lau­seen: ”Mi­nun ar­mos­sa­ni on si­nul­le kyl­lin. Mi­nun voi­ma­ni tu­lee täy­del­li­sek­si heik­kou­des­sa. Sen täh­den yl­pei­len mie­luum­min heik­kou­des­ta­ni, jot­ta mi­nuun aset­tui­si Kris­tuk­sen voi­ma.” 2. Kor. 12:9

Kuka minä olen? Mitä toi­set ih­mi­set ovat? Kuka Ju­ma­la on? Jee­suk­sen sa­nat joh­dat­ta­vat ja vie­vät löy­tä­jän pai­kal­le. Löy­däm­me ih­mi­sen ai­nut­laa­tui­sen ar­von Kris­tuk­sen yh­tey­des­sä. ”Rak­kaus on elä­mäm­me pe­rus­tus ja kas­vu­poh­ja.” Ef. 3:18-19

Ant­ti Ala-Opas