Ri­pil­le­pää­sy on nuo­ren elä­mäs­sä tär­keä etap­pi, jon­ka jo­kai­nen yleen­sä muis­taa koko lop­pu­e­lä­män­sä ajan.

Vii­me ke­sä­nä mei­dän per­hees­säm­me vie­tet­tiin rip­pi­juh­lia. Juh­lien jär­jes­tä­mi­ses­sä on koko per­he mu­ka­na; suun­ni­tel­laan tar­jot­ta­via, sii­vo­taan ja lei­vo­taan.

Mut­ta sy­dä­mis­sä ta­pah­tuu var­mas­ti eni­ten. Luu­len ni­mit­täin, et­tä jo­kai­sen van­hem­man sy­dä­mes­sä ha­vah­du­taan ky­sy­myk­seen sii­tä, mis­sä vai­hees­sa omas­ta kas­te­pu­kuun pu­e­tus­ta vau­vas­ta tuli nuo­ri, joka on nyt oman elä­män­sä ja ai­kui­suu­ten­sa kyn­nyk­sel­lä. Vaik­ka per­hees­täm­me on jo use­am­pi lap­si pääs­syt ri­pil­le, niin sil­ti on ai­na yh­tä kos­ket­ta­vaa näh­dä oma rip­pi­nuo­ri, tai kum­mi­lap­si, val­koi­nen al­ba yl­lään kon­fir­maa­ti­o­het­kes­sään. Us­kon myös, et­tä jo­kai­sen nuo­ren sy­dä­mes­sä ta­pah­tuu lii­ket­tä, niin elä­män ja us­kon ky­sy­myk­sis­sä, kuin suh­tees­sa it­seen ja toi­siin ih­mi­siin, tuo­ta mer­kit­tä­vää rip­pi­mat­kaa kul­kies­saan.

Rip­pi­lei­ril­lä nuo­ril­ta oli ky­syt­ty, min­kä vir­ren he osaa­vat ul­koa tai min­kä vir­ren he par­hai­ten muis­ta­vat. Use­am­pi oli ker­to­nut muis­ta­van­sa jo lap­se­na opi­tun Ju­ma­lan käm­me­nel­lä -vir­ren.

Tu­le­van sun­nun­tain teks­ti ker­too Ju­ma­lan huo­len­pi­dos­ta ja sii­tä, mi­ten Jee­sus ke­hot­taa mei­tä ole­maan mu­reh­ti­mat­ta. Matt. 6:25-

Jee­sus sa­noo: "Äl­kää huo­leh­ti­ko hen­ges­tän­ne, sii­tä mitä söi­sit­te tai joi­sit­te, äl­kää ruu­miis­tan­ne, sii­tä mil­lä sen vaa­tet­tai­sit­te. Ei­kö hen­ki ole enem­män kuin ruo­ka ja ruu­mis enem­män kuin vaat­teet? Kat­so­kaa tai­vaan lin­tu­ja: ei­vät ne kyl­vä, ei­vät ne leik­kaa ei­vät­kä ko­koa va­ras­toon, ja sil­ti tei­dän tai­vaal­li­nen Isän­ne ruok­kii ne. Ja olet­te­han te pal­jon enem­män ar­voi­sia kuin lin­nut! Kuka teis­tä voi mu­reh­ti­mal­la li­sä­tä elä­män­sä pi­tuut­ta kyy­nä­rän­kään ver­taa? Äl­kää siis huo­leh­ti­ko huo­mis­päi­väs­tä, se pi­tää kyl­lä it­ses­tään huo­len. Kul­le­kin päi­väl­le riit­tä­vät sen omat mur­heet."

Ju­ma­lan käm­me­nel­lä -vir­res­sä on ker­rot­tu juu­ri täs­tä luot­ta­muk­ses­ta Ju­ma­lan huo­len­pi­toa koh­taan. Ju­ma­lan huo­len­pi­dos­sa ih­mi­sen on hyvä le­vä­tä, siel­lä ei tar­vit­se pe­lä­tä ei­kä siel­lä tule tor­ju­tuk­si. Ju­ma­lan käm­me­nel­lä ei ku­kaan ole tur­va­ton. Vir­res­sä Ju­ma­la lu­paa myös kan­taa voi­mal­laan ja ol­la ai­na mei­dän kans­sam­me. Tuo­hon tur­vaan ja siu­nauk­seen ha­lu­am­me ru­kouk­sin liit­tää lap­sem­me ja nuo­rem­me, jot­ka al­ka­vat ha­puil­la koh­ti omaa tu­le­vai­suut­taan. Saam­me pyy­tää siu­naus­ta ja var­je­lus­ta yh­tä lail­la myös meil­le, jot­ka eri elä­män­vai­heis­sa ar­ke­am­me eläm­me, niin ras­kai­den taak­ko­jen pai­na­es­sa kuin ilon ja kii­tok­sen het­ki­nä. Ju­ma­la lu­paa mei­dän huo­kauk­sem­me­kin kuul­la. Saam­me jät­tää ne Ju­ma­lan käm­me­nel­le.

Lee­na Ran­ta-Opas

Kau­ha­jo­en seu­ra­kun­nan di­a­ko­ni­a­työn­te­ki­jä