Val­mis­ruo­an suo­sio kas­vaa, uu­ti­sis­sa ker­rot­tiin. Se ei oi­ke­as­taan yl­lä­tä. Mo­nen ar­ki on kii­reis­tä, ei­kä ruo­an­lait­toon ai­na jää ai­kaa. Kun näl­kä yl­lät­tää, ih­mi­nen et­sii jo­ta­kin no­pe­as­ti syö­tä­vää.

Sa­man­ta­pais­ta kii­reis­tä näl­kää nä­kyy myös tä­män vii­kon evan­ke­liu­mis­sa. Jee­sus oli teh­nyt ih­me­te­on ja ruok­ki­nut suu­ren ih­mis­jou­kon muu­ta­mal­la lei­väl­lä ja ka­lal­la. Seu­raa­va­na päi­vä­nä ih­mi­set läh­ti­vät et­si­mään Jee­sus­ta uu­del­leen. He tie­si­vät, mis­tä sai­si­vat li­sää lei­pää.

Jee­sus sa­noi heil­le suo­raan: ”Et­te te mi­nua sen täh­den et­si, et­tä olet­te näh­neet tun­nus­te­ko­ja, vaan sik­si, et­tä sait­te lei­pää ja söit­te it­sen­ne kyl­läi­sik­si. Äl­kää ta­voi­tel­ko ka­to­a­vaa ruo­kaa, vaan ka­to­a­ma­ton­ta, sitä, joka an­taa ikui­sen elä­män.”

Jee­suk­sen tar­koi­tuk­se­na ei ol­lut moit­tia ih­mis­ten näl­kää. Näl­kä on luon­nol­li­nen asia. Mut­ta hän muis­tut­ti, et­tä elä­mäs­sä on muu­ta­kin kuin se, mikä täyt­tää vat­san het­kek­si. On ole­mas­sa myös toi­sen­lai­nen näl­kä: kai­puu mer­ki­tyk­seen, rau­haan ja elä­mään, joka kes­tää.

Sik­si Jee­sus pu­huu lei­väs­tä, joka ei ka­toa. Hän pu­huu ra­vin­nos­ta, joka kan­taa sy­vem­mäl­le kuin päi­vän tar­pei­siin.

Paas­ton ajan puo­li­vä­lis­sä voim­me py­säh­tyä ky­sy­mään it­sel­täm­me: mikä ruok­kii mei­tä no­pe­as­ti ja vain het­ken, ja mikä ra­vit­see myös sy­dän­tä? Ar­jen nä­län kes­kel­lä Jee­sus muis­tut­taa: ”Minä olen elä­män lei­pä”.

Jen­ni­ka Han­nu­saa­ri