(Joh. 4 : 39-42) Raa­ma­tun teks­ti vie mei­dät Sy­kar-ni­mi­seen ky­lään, jos­sa nai­nen am­men­taa vet­tä kai­vos­ta ja siel­lä koh­taa Jee­suk­sen.

Jee­sus sa­noi nai­sel­le, min­kä­lais­ta elä­mää hän on viet­tä­nyt. Kes­kus­te­lu jat­kui, nai­sen ih­me­tel­les­sä Jee­suk­sen vii­sai­ta sa­no­ja. Nai­nen läh­ti ker­to­maan ky­läl­le, ys­tä­vil­leen, et­tä oli koh­dan­nut Jee­suk­sen. Nai­sen elä­mä muut­tui tuon koh­taa­mi­sen jäl­keen, hä­nes­sä he­rä­si us­ko.

Jee­sus ha­lu­aa koh­da­ta jo­kai­sen, hän kut­suu jo­kais­ta ih­mis­tä yh­tey­teen­sä. Sain koh­da­ta Jee­suk­sen vuo­na 1984. Ju­ma­la kut­suu jo­kais­ta, mon­ta ker­taa eri­lais­ten elä­män koh­ta­loi­den kaut­ta. Ju­ma­la pu­hut­te­li mi­nua ki­pe­än sel­kä­ni kaut­ta. Tuos­sa pu­hut­te­lus­sa olin noin puo­li vuot­ta.

Erää­nä yö­nä luin Raa­mat­tua myö­hään il­lal­la, me­nin nuk­ku­maan, mut­ta en saa­nut un­ta. Kuu­lin sel­väs­ti ää­nen ”Mitä jä­tit te­ke­mät­tä?” Me­nin jäl­leen Raa­ma­tun ää­rel­le, taas kuu­lin sa­nat si­säl­lä­ni,”Lue Psal­mi 121!” Luin tuon Psal­min, joka al­koi sa­noil­la...”Minä nos­tan sil­mä­ni vuo­ria koh­ti, mis­ta mi­nul­le tu­lee apu, apu mi­nul­le tu­lee Her­ral­ta.…”

Tuo psal­mi sai miet­ti­mään, mitä ha­lu­an elä­mäl­tä­ni. Sa­noin ää­neen, ”Jee­sus jos olet ole­mas­sa, tah­don an­taa elä­mi si­nul­le.” En ko­ke­nut mi­tään ih­meel­lis­tä, muu­ta kuin et­tä nu­kuin tuo­na yö­nä to­del­la hy­vin. Seu­raa­va päi­vä toi sy­vän rau­han elä­mä­ni yl­le.

Tie­sin et­tä Jee­sus kuu­li tuon huo­kauk­se­ni, Hän he­rät­ti mi­nus­sa us­kon. Hän on joh­dat­ta­nut elä­mää­ni, kaik­kien vai­keuk­sien­kin kes­kel­lä, olen ko­ke­nut luot­ta­mus­ta ja rau­haa.

Eräs ys­tä­väm­me on sa­no­nut : ”Asi­at jär­jes­tyy, jos ei jär­jes­ty, niin ne jär­jes­tyy kui­ten­kin.” Tu­lee eteem­me mitä ta­han­sa, Jee­suk­sen kans­sa kaik­ki hoi­tuu.!

M-L Vi­her­maa