Hirvenjuoksun tuloksia useista kisoista
Lukijoilta: Karkasiko Metsähallituksella mopo käsistä?
Vuoksin avoimissa ovissa kävi vilske
Ala-Rannan ratsutilalla ei enää olla säiden armoilla
Työttömyyden vähentämisestä valtuustoaloite
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Koira kävi ihmisen kimppuun Kauhajoen keskustassa
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Traktori ja auto yhteen Puistotien ja Sööpärintien risteyksessä
Vuoden yrittäjä ja Vuoden nuori yrittäjä -palkinnot jaettiin
Hartauskirjoitus: Uskon perustus
Tulevan sunnuntain tekstit käsittelevät uskomme perustusta eli aihe on tärkeä meille kaikille.
Ranskalainen maailmankuulu matemaatikko Pascal (kuusikulmion keksijä) oli syvällinen ja harras uskova. Kun joku ihmetteli tätä ja kysyi kuinka hän, joka on matemaatikko, voi olla uskova, hänen kerrotaan vastanneen: ”Jos minä en olisi sitä, olisin tehnyt elämäni suurimman laskuvirheen. Jos taivas on olemassa, niin ilman Jeesusta minä kadotan sen, mutta vaikka sitä ei olisikaan olemassa, niin uskoessani Häneen minä en kadota mitään”.
Tuo matemaatikon toteamus on totta tänäänkin. Kuitenkin niin monet tekevät tuon suurimman laskuvirheen ja luottavat omaan ”puhtaaseen” elämäänsä ja sen perusteella olevansa taivaskelpoisia.
Raamattu, joka on Jumalan ilmoitus, kertoo meille uskomme oikean perustan: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut”. Apt. 16.31. Hän kuoli ristillä juuri minun ja sinunkin syntiesi tähden, nousi kuolleista ja elää tänäkin päivänä ja haluaa, että uskomme perustus olisi juuri Hänessä.
Miten tällainen usko voisi avautua omalle kohdalleni? Hakeutumalla Jumalan Sanan kuuloon, Jumala ilmoittaa itsensä Sanassaan ja puhuu sydämillemme Pyhän Henkensä kautta. ”Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta”. Room. 10:17. Lauluntekijäkin sanoo: ”Sydän kun auki on, sinne Jeesus tekee asunnon”. Jumalan tahto on, että ”kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden”. 1Tim2:4. ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkesen elämän”. Joh3:16.
”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat”. Room 1:16. Tässä on perustus, joka varmasti kestää ja vältymme suurimmalta laskuvirheeltä elämämme aikana.
Lea Lehtola
Hirvenjuoksun tuloksia useista kisoista
Lukijoilta: Karkasiko Metsähallituksella mopo käsistä?
Vuoksin avoimissa ovissa kävi vilske
Ala-Rannan ratsutilalla ei enää olla säiden armoilla
Työttömyyden vähentämisestä valtuustoaloite
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Koira kävi ihmisen kimppuun Kauhajoen keskustassa
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Traktori ja auto yhteen Puistotien ja Sööpärintien risteyksessä
Vuoden yrittäjä ja Vuoden nuori yrittäjä -palkinnot jaettiin