Suurperhe uintiretkellä
Valmennuksella virtaa -hanke alkoi
Ystäviä, pastaa ja hellettä Italiassa
Kaupungilla riittää remontoitavaa ja purettavaa
Yrittäjä ja moottoriurheilija on poissa
Hamppupelto tulessa Kuutinkylässä
Onnettomuus Rahikkatiellä
Susi juosta jolkotteli ja päätyi videolle tänä iltana Kalkunmäessä
Palokunta haki ihmisen pois terveyskeskuksen katolta
Susi pyöri viikonloppuna lapsiperheen pihapiirissä Hangaskylässä
Yrittäjä ja korusuunnittelija Päivi Anttila sulattaa lasia 1500 asteen lämpötilassa. Lasista hän valmistaa helmiä ja helmistä koruja.
Helmiidan koruissa on itsetehtyjä lasihelmiä
Reetta Pitkäkoski, teksti
Helmiida on vuonna 2011 perustettu, parkanolainen yhden naisen yritys. Yrittäjä Päivi Anttila kertoo aloittaneensa yritystoiminnan aikanaan hyvin pienimuotoisesti, mutta pikkuhiljaa se on lohkaissut arjesta isompaa roolia.
– Ajatus lähti siitä, että halusin jotain silloisen päätyöni rinnalle ja vaan kokeilla jotain uutta. Tosi pienimuotoisena aloitin toiminnan ja siitä yritys on pikkuhiljaa kasvanut, hän sanoo.
Helmiidan tuotevalikoimaan kuului aluksi muun muassa leluja ja käsitöitä. Nykyään painopiste on siirtynyt koruihin, joista yrityksen pääasiallinen myynti koostuu.
– Olen kouluttautunut tässä matkan varrella korusuunnittelijaksi. Teen muitakin käsitöitä, mutta myyn enimmäkseen koruja, yrittäjä kertoo.
Käsintehtyjä lasihelmiä
Anttila suunnittelee ja valmistaa korunsa itse. Materiaaleina hän käyttää muun muassa koivuvaneria ja nahkaa. Korvakoruja, kaulakoruja ja rannekoruja löytyy valikoimista laajalla skaalalla. Yrittäjän mukaan viime vuosina korvakorut ovat olleet erityisessä suosiossa.
– Ainakin tällä hetkellä myyn korviksia ehdottomasti eniten. Niin se taitaa vähän kaikilla korumyyjillä olla. Tämä on korvakorujen aikaa, hän sanoo.
Korusuunnittelijaopintojensa aikana Anttila tutustui lampputekniikkaan, jolla hän valmistaa lasihelmikoruja. Myös lasihelmet hän tekee itse.
– Olen erikoistunut lampputekniikkaan. Se tarkoittaa, että teen italialaisesta muranolasista itse lasihelmiä ja rakennan niistä koruja. Se on sellaista osaamista, mitä ei monella ole, hän selittää.
Luonto inspiroi
Anttila kertoo tehneensä vuosien varrella monenlaisia käsitöitä, mutta löytäneensä oman juttunsa koruista. Korujen suunnittelussa yhdistyy kaksi yrittäjälle tärkeää elementtiä: luova tekeminen ja estetiikka.
– Esteettisesti kauniit asiat ja tavarat ovat aina kiinnostaneet minua. Kun koru miellyttää omaa silmää, niin on ihana nähdä, että joku muukin tykkää niistä ja haluaa käyttää niitä. Koru tuo aina kantajalleen iloa, Anttila miettii.
Ideoita ja inspiraatiota korusuunnittelija saa luonnosta.
– Teen paljon luontoaiheisia koruja. Aiheina ovat usein perhoset, kukat tai kasvit. Esimerkiksi lasikoruistani ylivoimaisesti suosituimpia ovat olleet kielokorvakorut ja -kaulakorut, hän sanoo.
Myyntikanavat
Ruokamessuilla Anttila on näytteilleasettajana nyt toista kertaa. Hän kertoo kiertävänsä kädentaitomessuilla ja erilaisissa tapahtumissa laajalla alueella. Tapahtumat ovatkin Helmiidan tuotteille tärkeä myyntikanava, jonka tukena toimii myös verkkokauppa.
– Minulla on myös muutama jälleenmyyjä, mutta toivomuksena on saada niitä lisää, yrittäjä vinkkaa.
Suurperhe uintiretkellä
Valmennuksella virtaa -hanke alkoi
Ystäviä, pastaa ja hellettä Italiassa
Kaupungilla riittää remontoitavaa ja purettavaa
Yrittäjä ja moottoriurheilija on poissa
Hamppupelto tulessa Kuutinkylässä
Onnettomuus Rahikkatiellä
Susi juosta jolkotteli ja päätyi videolle tänä iltana Kalkunmäessä
Palokunta haki ihmisen pois terveyskeskuksen katolta
Susi pyöri viikonloppuna lapsiperheen pihapiirissä Hangaskylässä