Sudet söivät koiran Kauhajoella ja raatelivat Isojoella
Opintolan vesiputket uusitaan
Näkökulmia: Puhelujen pakoilua
Karhubasketin uusi pelaaja on Korisliigasta tuttu kasvo
Rita Kostama on Suomeen päästyään raivannut hienon elämänpolun
Pirttikankaalla paloi auto ja sen vierestä löytyi menehtynyt henkilö
Sannin IKH Areena -keikka peruttiin
Kauhajoen viimeinenkin kyläkauppa lopetti
Muistokirjoitus: Outi Sakari oli rakastettu ihminen
Arpa toi muhkean rahapotin Kauhajoelle
Hyville esikuville on tarvetta
Kauhajoen kaupungin myöntämä Pro Kauhajoki -mitali luovutettiin tänä vuonna liikunnanopettaja Simo Koski-Lammille.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Urpo Paananen totesi mitalinsaajan olleen opettajana kannustava, innostava ja auttavainen, jonka innoittamina kauhajokiset nuoret hakeutuivat opiskelemaan liikuntaa. Eläkeläisenäkin Koski-Lammi on ollut mukana useissa vapaaehtoistehtävissä esimerkiksi lukuvaarina, liikunnan vertaisohjaajana ja hyväntekeväisyyden parissa.
Erityisesti tässä maailmanajassa tuntuu siltä, että hyville esikuville, jotka auttavat kanssaihmisiä ja kannustavat positiivisuuden kautta, on tarvetta yhä enemmän.
Tuomas Koivuniemi
Sudet söivät koiran Kauhajoella ja raatelivat Isojoella
Opintolan vesiputket uusitaan
Näkökulmia: Puhelujen pakoilua
Karhubasketin uusi pelaaja on Korisliigasta tuttu kasvo
Rita Kostama on Suomeen päästyään raivannut hienon elämänpolun
Pirttikankaalla paloi auto ja sen vierestä löytyi menehtynyt henkilö
Sannin IKH Areena -keikka peruttiin
Kauhajoen viimeinenkin kyläkauppa lopetti
Muistokirjoitus: Outi Sakari oli rakastettu ihminen
Arpa toi muhkean rahapotin Kauhajoelle
Puistotie 25, KAUHAJOKI
Avoinna:
ma - pe 9-15
(06) 2357 100
etunimi.sukunimi(at)kauhajoki-lehti.fi
ilmoitus (at)kauhajoki-lehti.fi
toimitus(at)kauhajoki-lehti.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.