Lauri Äijö sai ritarimerkin ansioistaan kaukolentolaivueessa
Allan Anttila oli sotakesän 1944 sankari
Aarne Ahola oli rohkea ja neuvokas johtaja
Mikon käsissä syntyvät kutimet ja lasityöt
Uuden lukion urakkasopimus allekirjoitettiin
Susi kiersi miestä ja koiraa
Kolmen auton kolari Aronkylässä
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Aronkylän mopomiitissä törmäillyttä epäillään kolmesta rikoksesta
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Jari-Pekka Laitio-Ramone
Isäksi on monta tietä
Suomessa jaetaan ensi sunnuntaina ensimmäistä kertaa isänpäivän kunniamerkit 48 isälle. Viisi kunniamerkin - Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein - saavista isistä on Etelä-Pohjanmaalta ja heistä yksi Suupohjasta.
Kunniamerkit jakaa tasavallan presidentti Alexander Stubb. Äideille vastaavia äitienpäivän kunniamerkkejä on jaettu jo vuodesta 1946 lähtien. Niin isien kuin äitien kunniamerkkien myöntöperusteissa korostetaan ansioita lasten ja nuorten esimerkillisinä kasvattajina, yhteisvastuun kantajina sekä perhe-elämän ja vanhemmuuden tukemisessa. Kunniamerkki voidaan myöntää biologisille isille ja äideille, mutta myös adoptio- ja sijaisisille tai -äideille.
Isäksi on siis monta tietä, eikä se aina vaadi verisidettä. Kestävän vanhemmuuden siteen rakentamisessa olennaista on aikuisen kyky rakastaa, olla lähellä ja huolehtia hellästi sekä toimia epäitsekkäästi ja empaattisesti lasta ja nuorta kohtaan.
Perhe ja oma koti - ne ovat ihmisen tärkein kasvupaikka. Siellä hän voi rakentaa identiteettiään ja lujaa perustaa elämälleen. Siksi on tärkeää, että hän saa perheessä ja kotona eväät tasapainoiseen tunne-elämään, tukea ja kannustusta omille valinnoilleen sekä tarpeen vaatiessa lempeää ohjausta ja neuvoja tiellä kohti aikuisuutta.
Perheessä ja kodissa pitää lapsella ja nuorella olla mahdollisuus myös näyttää tunteitaan ja epäonnistuakin. Olennaista on se, että isän ja äidin luo - kotiin - voi aina palata, vaikka ihmissuhteissa olisi välillä ollut myrskyjä ja maailma olisi ihmistä kolhinut.
Hyvää isänpäivää!
Tuomas Koivuniemi
Lauri Äijö sai ritarimerkin ansioistaan kaukolentolaivueessa
Allan Anttila oli sotakesän 1944 sankari
Aarne Ahola oli rohkea ja neuvokas johtaja
Mikon käsissä syntyvät kutimet ja lasityöt
Uuden lukion urakkasopimus allekirjoitettiin
Susi kiersi miestä ja koiraa
Kolmen auton kolari Aronkylässä
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Aronkylän mopomiitissä törmäillyttä epäillään kolmesta rikoksesta
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä