Kimmo Levä Museoviraston johtoon
Yleisurheilussa on menestyjiä laajalla rintamalla
Kauhajoki voitolla Vilppaasta joulutauolle
Vuoksin valtuusto hyväksyi tulevan vuoden talousarvion
Tikkuiitat lahjoittivat lämpimäisiä
Susi kiersi miestä ja koiraa
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Kolmen auton kolari Aronkylässä
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Aronkylän mopomiitissä törmäillyttä epäillään kolmesta rikoksesta
Joukkoaltistuminen Jokimutkan asumispalveluyksikössä
Jari-Pekka Laitio-Ramone, teksti
Kauhajoella on Jokimutkan asumispalveluyksikössä tapahtunut koronasta johtuva joukkoaltistuminen.
Altistuneita ovat työntekijät ja asukkaat. Kaikki altistuneet on tavoitettu ja lähikontaktit on asetettu karanteeniin ja testattu. Kaikkiin asukkaiden omaisiin pyritään saamaan yhteys tiistaina 4. toukokuuta.
24-paikkaiseen Jokimutkaan on asetettu vierailukielto. Se on voimassa 18. toukokuuta saakka. Vierailukieltoa jatketaan tarvittaessa. Tilannetta ja testitulosten valmistumista seurataan, ja tarvittaessa ryhdytään lisätoimiin.
Ikkelänjoen ja Sotkanluoman rajoittamalla niemekkeellä noin kahdeksan kilometrin päässä Kauhajoen keskustasta oleva Jokimutka on kehitysvammaisten asumispalveluyksikkö, joka sijaitsee samassa rakennuksessa kuin Asuulikoti.