Jee­suk­sen pa­ran­ta­mi­sih­meet ovat iso osa Raa­ma­tun evan­ke­liu­mi­kir­jo­jen si­säl­töä. Jee­suk­sen luo tuo­tiin sai­rai­ta tai he tu­li­vat it­se. Osa huu­si Jee­sus­ta luok­seen voi­mak­kaas­ti vaa­tien. Kai­kil­la oli val­ta­va tar­ve saa­da kos­ke­tus Ju­ma­lan Po­jan voi­mas­ta.

Vii­me ai­koi­na olen kuun­nel­lut Pek­ka Si­mo­jo­en kap­pa­let­ta Kak­si­tois­ta vuot­ta. Sii­nä ker­ro­taan nai­ses­ta, joka oli kär­si­nyt nuo vuo­det ve­ren­vuo­dos­ta. Epä­toi­von ja vii­meis­ten voi­mien­sa ää­ri­ra­joil­la hän raa­hau­tui vä­en­tun­gok­ses­sa koh­ti Jee­sus­ta. Hän ajat­te­li hil­jaa it­sek­seen: ”Kun­han vain saan kos­ket­taa hä­nen viit­taan­sa, minä pa­ra­nen.” (Matt. 9:21) Ja niin ta­pah­tui.

Mik­si toi­nen pa­ra­nee ja toi­nen ei, vaik­ka apua on ru­koil­tu jo vuo­sien ajan? Tämä on yk­si elä­män ja us­kon vai­keim­mis­ta ky­sy­myk­sis­tä. Raa­mat­tu ker­too Ju­ma­las­ta, joka tun­tee mei­dän kär­si­myk­sem­me, tie­tää si­säi­set­kin haa­vam­me. Hän on val­mis pa­ran­ta­maan, mut­ta ei ai­na ta­val­la tai ai­ka­tau­lul­la, jota me toi­voi­sim­me.

Jee­sus tuli maa­il­maan en­nen kaik­kea pe­las­ta­maan mei­dät syn­nis­tä ja kuo­le­mas­ta. Sik­si Jee­suk­sen pa­ran­ta­mi­sih­mei­siin liit­tyy usein sa­nat ”si­nun syn­ti­si ovat an­teek­si­an­ne­tut.”

Ru­kouk­ses­sa em­me käy kaup­paa Ju­ma­lan kans­sa, vaan kyse on suh­tees­ta. Sil­loin voi­daan löy­tää sy­vem­pi yh­teys Hä­neen, joka ei kos­kaan hyl­kää, vaik­ka vas­taus­ta ei heti kuu­lui­si­kaan.

Minä odo­tin kak­si­tois­ta vuot­ta,

minä pel­kä­sin mui­den kat­sei­ta.

Minä har­hai­lin, kau­an juok­sin suot­ta,

kun­nes kos­ke­tin hä­nen viit­taan­sa.

Hän on se sama Ado­nai, hän on El Shad­dai,

jon­ka sy­liin sär­ky­nyt ker­ran tul­la sai

ja sa­man vii­tan lie­pee­seen yhä uu­del­leen

kos­kea saa heik­ko nyt, tul­la mur­hei­neen.

Ter­hi Pa­lo­mä­ki