Reetta Pitkäkoski, teksti
Kasino-elokuva menestyi keskiviikkoillalla pidetyssä Jussi-gaalassa. Pitkälti harrastajavoimin toteutettu elokuva sai toiseksi eniten ääniä yleisön suosikki -äänestyksessä jättäen taakseen monia ison budjetin elokuvia.
Voittajaksi yleisö äänesti elokuvan "Aika jonka sain". Kolmanneksi yleisösarjassa tuli Hannu Karposta kertova elokuva.
Kasino ylsi viime vuonna useissa Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan elokuvateattereissa kauden eniten katsottujen elokuvien joukkoon.
Elokuvan jalasjärveläinen ohjaaja Mikko Jokipii sekä käsikirjoitustiimiin kuulunut kauhajokelainen Hanne Välikangas olivat menestyksestä häkeltyneitä ja onnellisia.
– Kaksi vuotta sitten ei olisi uskonut, että nyt ollaan tässä. Kyllä tämä ylitti kaikki odotukset, Välikangas tiivisti.
Lue lisää aiheesta ensi viikon Kauhajoki-lehdestä!

