Valmennuksella virtaa -hanke alkoi
Ystäviä, pastaa ja hellettä Italiassa
Kaupungilla riittää remontoitavaa ja purettavaa
Yrittäjä ja moottoriurheilija on poissa
Pihasta toisen eteen
Hamppupelto tulessa Kuutinkylässä
Onnettomuus Rahikkatiellä
Susi juosta jolkotteli ja päätyi videolle tänä iltana Kalkunmäessä
Palokunta haki ihmisen pois terveyskeskuksen katolta
Susi pyöri viikonloppuna lapsiperheen pihapiirissä Hangaskylässä
Kauhajoki eteni BCL-karsintojen toiselle kierrokselle
Mikko Katajisto, teksti
Tiistaina kotiluolassa 93-86 voiton Tsmoki-Minskistä napannut, kaksi perättäistä Suomen mestaruutta voittanut Kauhajoki, pääsi perjantain toiseen osaotteluun seitsemän pisteen johtoasemassa.
Kauhajoki otti muutamassa minuutissa 0-7 johtoaseman, kun Okko Järvi (19/1/1) jatkoi siitä mihin oli tiistaina jäänyt. Järven kolmonen ja Samme Givensin (6/6/2) avasivat ottelun pistehanat. Cameron Jones (17/1/3) päätti ensimmäisen neljänneksen lukemiin 11-18.
Järvi ja Thompson kasvatti kauhajokisten etumatkan 10 pisteeseen (14-24) toisen kympin aluksi. Sitten ote siirtyi kotijoukkueelle, ja Kauhajoki oli pitkään ilman onnistumisia hyökkäyspäässä. Aliaksei Trastsinetski (6/6/5) naulasi kolmosella tilanteeksi 19-24 ja Janne Koskimies kutsui joukkueensa aikalisälle. Pienellä huililla pelin suunta ei muuttunut, vaan riiston jälkeen Minsk meni 26-25 johtoon onnistuneella kolmosella. Kauhajoki otti toisen aikalisän, kun puoliaikaa oli jäljellä runsaat kaksi minuuttia. Minsk haki peräti 10 hyökkäyslevypalloa ensimmäisellä puoliajalla, joten se johti tauolla lukemin 33-31.
Minsk aloitti vahvasti
Minsk aloitti toisen puoliajan vahvasti. Isokokoinen Alex Gavrilovic (15/5) teki viisi pistettä putkeen, ja kotijoukkueen etumatka kasvoi suurimmilleen, yhdeksään pisteeseen (42-33) 9-0 jaksolla. Kauhajoki tuli kuitenkin takaisin imuun, kun Cam Jones luikerteli korille ja löysi heti perään Evan Yatesin (3/8) korin alta.
Minuutti ennen kympin loppua oltiin lukemissa 49-49, kun Givens sai neljännen virheensä. Kotijoukkueen onnistunut vapari päätti kolmannen neljänneksen lukemiin 50-49.
Päätösneljännestä ehdittiin pelata parisen minuuttia, ennen kuin Eero Innamaan (3) kolmonen teki tilanteeksi 50-52. Heti perään Yates donkkasi pallon koriin, mutta Jamar Abrams (7/3) kuittasi sen hetkeä myöhemmin. Branko Mirkovic (4/5/10) avasi pistetilinsä, mutta Jonesin vaparit pitivät kauhajokiset johtopaikalla (61-65), kun aikaa oli pelikellossa jäljellä alle kaksi minuuttia.
Lopussa Kauhajoelle tuli harmillisia menetyksiä, joten Minsk nousi johtoon Abramsin kolmosella ja Gavrilovicin kakkosella. Aika kuitenkin loppui ja vaikka Minsk voitti ottelun 68-67, niin Kauhajoki eteni jatkoon yhteispistein 160-154.
Lue Minsk-ottelusta ja jälkitunnelmista enemmän ensi tiistain (24.9.2019) Kauhajoki-lehdestä!
Valmennuksella virtaa -hanke alkoi
Ystäviä, pastaa ja hellettä Italiassa
Kaupungilla riittää remontoitavaa ja purettavaa
Yrittäjä ja moottoriurheilija on poissa
Pihasta toisen eteen
Hamppupelto tulessa Kuutinkylässä
Onnettomuus Rahikkatiellä
Susi juosta jolkotteli ja päätyi videolle tänä iltana Kalkunmäessä
Palokunta haki ihmisen pois terveyskeskuksen katolta
Susi pyöri viikonloppuna lapsiperheen pihapiirissä Hangaskylässä