Mikon käsissä syntyvät kutimet ja lasityöt
Uuden lukion urakkasopimus allekirjoitettiin
Lukijoilta: Elämä ennen Joulua ja sen jälkeen!
Piispan joulutervehdys: Odotuksen aikaa
Joulukirje: Rakas Joulupukki,
Susi kiersi miestä ja koiraa
Kolmen auton kolari Aronkylässä
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Aronkylän mopomiitissä törmäillyttä epäillään kolmesta rikoksesta
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Kauppojen yö nyt toisen kerran
Jari-Pekka Laitio-Ramone, teksti ja kuva
Kauhajoella järjestetään toisen kerran Kauppojen Yö -tempauspäivä. Sen tiimoilta perjantaina on moni liike auki vähintään iltakymmeneen.
Useissa paikoissa on erikoistarjouksia.
– Jokainen kauppa päättää, mitä siellä tapahtuu. Tempaukseen on ilmoittautunut 55 yritystä. Mukana on aika vähän ruokapaikkoja. On toivottu, että niitä osallistuisi Kauppojen Yöhön enemmän, sanoi tempauksen suunnittelutilaisuudessa Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymän (SEK) hankesuunnittelija Jennika Hakola.
Ilotulitus huipentaa
Kauppojen Yön järjestävät yhteistyössä SEK, Kauhajoen kaupunki ja kauppiasverkosto. Verkostoon kuuluvat yritykset oli kutsuttu viime viikolla suunnittelutilaisuuteen. Paikalla oli edustajia kahdeksasta firmasta. Tuolloin he näkivät ensimmäisen kerran Mika Ala-Panulan tekemän 15 sekuntia kestävän televisiomainoksen, joka esitettiin televisiossa viime sunnuntaina.
Kauppojen Yön yksi oheistapahtuma on ilotulitus, josta vastaa kauhajokelainen Juha Tolppa. Ilotulituksen näkee hyvin muun muassa virkistysuimala-urheilutalo Virkun ympäristöstä.
Myöhemmin tänä vuonna SEK, kaupunki ja kauppiasverkosto järjestävät yhteistyössä Black Friday -tempauksen. Sitä on toivottu, että erikoisiltoina olisi myös pop up -myymälöitä ja myyjiä torilla.
Kaikki samassa veneessä
Kauppojen Yö -suunnitteluiltaan saapuivat esimerkiksi K-Rauta Kauhajoen kauppiaat Juha ja Saija Happonen.
– Se on yrittäjänä upeaa havaita, että kaupunki ja SEK ovat mukana näin vahvasti ja isolla panoksella. Se on näkynyt suoraan tiedonkulun paranemisessa, että asioita tehdään oikein. Yhteistyötä voisi kuitenkin entisestään laajentaa myös kampanjapäivien ulkopuolelle ja yhdessä tuumin voisi miettiä, kuinka asiakkaista pidetään huolta, Juha Happonen pohti.
Tempauspäiviin osallistuu muun muassa erikois- ja päivittäistavaraliikkeitä sekä palveluiden tuottajia.
– Me kaikki olemme samassa veneessä. Aika yksissä tuumin olimme tilaisuudessa samaa mieltä siitä, että Kauppojen Yöstä tulee jatkumo, ja kun jokaisesta tapahtumasta ottaa opikseen, silloin pystyy myös kehittämään asioita.
Juha kertoi hänen ja Saijan olevan tyytyväisiä kevään tempauspäivään.
– Asiakkaat puhuivat silloin aika avoimesti. Moni esimerkiksi totesi, miten kivaa on nähdä paljon väkeä liikkeellä.
Lue aiheesta enemmän 26.9.2019 ilmestyneestä Kauhajoki-lehden yrittäjänumerosta.
Mikon käsissä syntyvät kutimet ja lasityöt
Uuden lukion urakkasopimus allekirjoitettiin
Lukijoilta: Elämä ennen Joulua ja sen jälkeen!
Piispan joulutervehdys: Odotuksen aikaa
Joulukirje: Rakas Joulupukki,
Susi kiersi miestä ja koiraa
Kolmen auton kolari Aronkylässä
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Aronkylän mopomiitissä törmäillyttä epäillään kolmesta rikoksesta
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä