Hartauskirjoitus: Kotimatkalla
Rajamäenkylän tuulipuistolle uusi urakoitsija
Vuokatista Karhulle neljä ampumahiihdon SM-mitalia
Merinomi Oy käsittelee viljoja monin tavoin
Kauhajokiset menestyivät ilma-aseiden SM-kisassa
Tukkirekka ratsattiin Harjankylässä
Harju-Heikkilän perhe lomailee Dubaissa epätietoisuudessa
Yksinäinen susi liikkui lauantaina Kauhajoen keskustan tienoilla
Konsta Mastomäki on Karhubasketin ensi kauden päävalmentaja
Hämes-Havusen kohdassa kolaroitiin
Koronaviruksesta selvitään yhdessä
Suomen hallitus kertoi eilen torstaina toimenpiteistä, joilla pyritään hidastamaan koronavirus-epidemian leviämistä maassa. Yli 500 hengen tilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka. Kaikenikäisten kansalaisten matkustamiseen, liikkumiseen ja harrastamiseen on asetettu rajoituksia tai ainakin suosituksia.
Työpaikoilla flunssaoireisia työntekijöitä on suositeltu jäämään etätöihin. Jos on ollut epidemia-alueilla lomalla tai työmatkalla, neuvotaan sopimaan kahden viikon poissaolosta työnantajan kanssa. Kahden viikon matkakaranteeni koskettaa myös päivähoidossa ja koulussa olevia lapsia ja nuoria.
Valtion ja yhteiskunnan toimien ohella jokaiselta kansalaiselta kysytään malttia, vaikka esimerkiksi harrastamisen ja vapaa-ajan vieton mahdollisuuksia nyt rajataankin. Seurataan aktiivisesti annettuja viranomaisohjeita ja -suosituksia. Tietoa on saatavilla niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin.
Talvisodan päättymisestä tulee tänään kuluneeksi 80 vuotta. Suomi selvisi sodan koettelemuksesta yhteisellä tahdolla ja ponnistuksilla. Kaveria ei jätetty. Suomalaiset selviävät samalla asenteella ja maltilla koronaviruksenkin aiheuttamasta koettelemuksesta.
Tuomas Koivuniemi