Näkökulmia: Nuorilla hienoja harrastuksia
Rekka aidasta läpi
Nuotio savusi Mustaisnevan tuulimyllyjen lähellä
Kauhajoki voittoon Lapualla
Anton kerää kotimaista lasia ja vintage-esineitä
Koira kävi ihmisen kimppuun Kauhajoen keskustassa
Laaja sukukokous koolla Kauhajoella
Traktori ja auto yhteen Puistotien ja Sööpärintien risteyksessä
Pyöräilijä jäi auton alle keskustassa
Sijaispappi valittiin vakivirkaan Seinäjoelle
Kunnat energia- ja vesiyhtiöitä myymässä
Keskisuomalainen-lehti kertoi viime viikolla, että Jyväskylä etsii vesiyhtiölleen ”kehittäjäkumppania” eli suomeksi sanottuna ostajaa.
Kaupungin tavoitteena on yhtiön liiketoiminnan ja tuloksellisuuden parantaminen. Selvitysten perusteella ostajia löytyisi niin koti- kuin ulkomailtakin. Myös pandoihin investoinut Ähtärin kaupunki on kaavaillut energia- ja vesiyhtiönsä myyntiä. Keskisuomalainen tiesi eilen tiistaina kertoa, että pandakaupungissa hanke on pysähtynyt valituksen vuoksi.
Suomen kunnat ovat jo pitkään painineet talousongelmien kanssa. Maakunnissa harmaantuvilla paikkakunnilla kustannuspaineita tuovat muun muassa sosiaali- ja terveys- sekä vanhuspalvelut. Kasvukaupungeissa kustannuksia taas tuo esimerkiksi kasvavan väestön vaatiman uuden infrastruktuurin, päiväkotien ja koulujen rakentaminen sote-palveluiden lisäksi. Kun verojen, maksujen ja taksojen sekä palveluiden supistamisen tie on kuljettu loppuun, rahantarpeessa kuntien katseet kääntyvät helposti muun omaisuuden realisoinnin suuntaan.
Energia- ja vesihuolto ovat koko yhteiskunnan kannalta strategisia toimialoja, joten niiden myyminen varsinkin ulkomaisiin yksityisiin käsiin olisi sangen arveluttavaa. Hyvässä muistissa on myös se, kun valtion enemmistöomistama energiayhtiö Fortum Oyj myi sähköverkot Caruna Oy:lle, minkä pääomistus on veroparatiisien kautta operoivilla ulkomaisilla toimijoilla.
Jos energia- ja vesiyhtiöiden omistus on ulkomailla ja veroparatiisiketjujen takana, miten voidaan olla varmoja siitä, kuka naruja taustalla vetelee? Mikäli kunnat päätyvät siihen, että ne myyvät energia- ja vesiyhtiönsä, tulisi ostajan vähintään olla vahvat kotimaiset omistussiteet omaava toimija.
Tuomas Koivuniemi
Näkökulmia: Nuorilla hienoja harrastuksia
Rekka aidasta läpi
Nuotio savusi Mustaisnevan tuulimyllyjen lähellä
Kauhajoki voittoon Lapualla
Anton kerää kotimaista lasia ja vintage-esineitä
Koira kävi ihmisen kimppuun Kauhajoen keskustassa
Laaja sukukokous koolla Kauhajoella
Traktori ja auto yhteen Puistotien ja Sööpärintien risteyksessä
Pyöräilijä jäi auton alle keskustassa
Sijaispappi valittiin vakivirkaan Seinäjoelle