Suo­mea vai­vaa lap­si­ka­to. Ti­las­to­kes­kuk­sen mu­kaan uu­sia suo­ma­lai­sia syn­tyi tois­sa vuon­na 47 577, mikä oli 2 744 las­ta edel­lis­vuot­ta vä­hem­män. Vii­me vuon­na syn­ty­nei­den mää­rä jat­koi las­ku­aan edel­leen. Kym­men­tä vuot­ta ai­em­min eli vuon­na 2009 uu­sia lap­sia syn­tyi 60 430, ja huip­pu­vuo­si oli 2010, jol­loin lap­sia syn­tyi 60 980.

Syn­ty­nei­den las­ten mää­rän pu­do­tus on ol­lut kym­me­nes­sä vuo­des­sa raju. Uu­sia ih­mi­siä on vii­me vuo­si­na syn­ty­nyt yh­tä vä­hän kuin 1800-lu­vun suu­ri­na näl­kä­vuo­si­na. Lap­si­ka­don syik­si ovat tut­ki­muk­sis­sa nous­seet ”halu teh­dä mi­nua kiin­nos­ta­via asi­oi­ta”, ”jou­tui­sin luo­pu­maan omas­ta elä­män­tyy­lis­tä­ni”, kyp­sy­mät­tö­myys, opin­to­jen kes­ke­ne­räi­syys ja halu ede­tä omal­la am­mat­tiu­ral­la.

Yh­teis­kun­nan ta­lou­del­li­nen tuki, tai oi­ke­am­min sen puu­te, on usein po­liit­ti­sis­sa ja jär­jes­tö­jen kan­na­no­tois­sa kat­sot­tu erääk­si syyk­si lap­si­ka­toon. Per­he­ba­ro­met­rin (2017) mu­kaan yh­teis­kun­nan tu­el­la ei ole ko­vin­kaan suur­ta vai­ku­tus­ta nuor­ten ih­mis­ten per­heel­lis­ty­mis­ha­luk­kuu­teen. Sa­mal­la toki voi to­de­ta, et­tä Suo­mes­sa lap­si­per­heil­le on tar­jol­la niin ta­lou­del­lis­ta kuin muu­ta­kin tu­kea muun mu­as­sa lap­si­li­sien, neu­vo­la- ja hoi­to­pal­ve­lui­den muo­dos­sa.

Lap­si­ka­to on iso yh­teis­kun­nal­li­nen on­gel­ma koko maas­sa. Las­ten lu­ku­mää­rän vä­hen­ty­mi­nen vai­kut­taa väis­tä­mät­tä niin jul­ki­siin kuin kau­pal­li­siin pal­ve­lui­hin­kin. Van­han kan­san sa­non­ta ”Lap­si tuo lei­vän tul­les­saan” on tot­ta. On sel­vää, et­tä mi­kä­li las­ten syn­ty­vyys­käy­rät ei­vät kään­ny ylös­päin, on maan eri osis­sa lu­vas­sa lä­hi­vuo­si­na laa­jat päi­vä­ko­tien, kou­lu­jen ja op­pi­lai­tos­ten lak­kau­tus­tal­koot. Ja kun ei ole lap­sia, ei­vät kaup­po­jen ja eri­kois­liik­kei­den­kään ovi­pum­put käy enää sa­maan tah­tiin.

Myös nuor­ten ih­mis­ten tu­li­si hy­väk­syä elä­män epä­täy­del­li­syys ja -var­muus. Jos lap­sen han­kin­taa siir­tää koh­ti sel­lais­ta het­keä, jol­loin opin­not ovat val­miit, työ­paik­ka on var­ma ja ta­lous tur­vat­tu, ei sel­lais­ta ti­lan­net­ta vält­tä­mät­tä tule kos­kaan eteen. Jos­kus elä­mäs­sä pi­tää vain luot­taa sii­hen, et­tä kyl­lä se elä­mä kan­taa.

Tuo­mas Koi­vu­nie­mi