Suurperhe uintiretkellä
Valmennuksella virtaa -hanke alkoi
Ystäviä, pastaa ja hellettä Italiassa
Kaupungilla riittää remontoitavaa ja purettavaa
Yrittäjä ja moottoriurheilija on poissa
Hamppupelto tulessa Kuutinkylässä
Onnettomuus Rahikkatiellä
Susi juosta jolkotteli ja päätyi videolle tänä iltana Kalkunmäessä
Palokunta haki ihmisen pois terveyskeskuksen katolta
Susi pyöri viikonloppuna lapsiperheen pihapiirissä Hangaskylässä
LLKY:n henkilöstön tapaturmat tuplaantuneet
Erja Pekkala, teksti
Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän (LLKY) henkilöstömäärä oli viime vuoden lopussa 880, joista vakinaisia 695. Edellisvuodesta vakituisia työntekijöitä oli 0,7 prosenttia vähemmän. Vuonna 2019 korvattuja työtapaturmia oli yhteensä 77, joista työssä tai työpaikalla tapahtuneita oli 50. Tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota jyrkästi kohonneeseen työtapaturmien määrään. Edellisen vuoden määrä oli 28 ja nousua on 44,15 prosenttia.
Viime vuonna aloittanut henkilöstöpäällikkö Juhani Eikkula toppuutteli kokousedustajien hämmennystä ja vakuutti, ettei työnteko LLKY:ssä ole muuttunut turvattomaksi.
– Työsuojelu on tehnyt hyvää työtä ja nyt pienimmätkin vammat ja ruhjeet ilmoitetaan. Syy lisääntyneeseen määrään löytyy ilmoituskynnyksen madaltumisesta.
Henkilökunnan saatavuutta LLKY:ssä pyritään varmistamaan käyttämällä rekrytoinnissa sähköistä Laura-järjestelmää sekä kehittämällä omaa varahenkilöstöjärjestelmää. Henkilöstöraportin mukaan seuraavien viiden vuoden aikana esimerkiksi lähihoitajista on jäämässä eläkkeelle noin 20 prosenttia. Lähihoitajakoulutuksen poistuminen Suupohjasta on vaikuttanut merkittävästi, sillä harjoittelut ovat vähentyneet ja sijaisten saanti etenkin kesällä on ennätyksellisen vaikeaa.
Suurperhe uintiretkellä
Valmennuksella virtaa -hanke alkoi
Ystäviä, pastaa ja hellettä Italiassa
Kaupungilla riittää remontoitavaa ja purettavaa
Yrittäjä ja moottoriurheilija on poissa
Hamppupelto tulessa Kuutinkylässä
Onnettomuus Rahikkatiellä
Susi juosta jolkotteli ja päätyi videolle tänä iltana Kalkunmäessä
Palokunta haki ihmisen pois terveyskeskuksen katolta
Susi pyöri viikonloppuna lapsiperheen pihapiirissä Hangaskylässä