Olin ko­to­na sinä vuon­na ja tein Ke­to­lan säh­kö­ko­ne­kor­jaa­mon puo­lel­la nii­tä kor­jauk­sia, mitä osa­sin. Isä­ni Os­ka­ri Ke­to­la oli pe­rus­ta­nut tä­män kor­jaa­mon v. 1946.

Van­hin veli Mart­ti oli avi­oi­tu­nut ke­sä­kuul­la ja asui Ai­lin kans­sa vin­til­lä ja veli Ei­no oli so­ta­vä­es­sä Luo­net­jär­vel­lä.

Erää­nä ar­ki-il­ta­na kel­lo 22:n jäl­keen soi pu­he­lin ja vas­ta­sin. Pu­he­li­mes­sa oli au­toi­li­ja Rei­no Kau­ra ja ker­toi, et­tä au­to ei la­taa ja aa­mul­la pi­täis läh­teä ke­rää­mään eläi­miä teu­ras­ta­mol­le. Sii­nä jo­ku­nen sana asi­as­ta vaih­det­tiin ja sa­noin Rei­nol­le, et­tä tuo la­taa­ja tän­ne, kor­jaan sen yön ai­ka­na kun­toon.

Ajat­te­lin, et­ten he­rää­tä Mart­tia tä­hän, vaan val­von ke­säis­tä yö­tä ja saan la­taa­jan kun­toon. Rei­no sa­noi, et­tä käy Har­jan­ky­läs­sä Mart­ti­lan vers­taal­la sor­vaut­ta­mas­sa ank­ku­rin kol­lek­to­rin kun­toon. Näin teh­tiin ja klo 23:n jäl­keen Rei­no toi la­taa­jan mul­le. So­vit­tiin, et­tä aa­mul­la kuu­den mais­sa Rei­no tu­lee ha­ke­maan la­taa­jan.

Pur­ka­sin ank­ku­rin kää­mi­tyk­sen pois ja uu­si kää­mi­tys ti­lal­le, kol­lek­to­rin ti­naus ja kää­mi­tyk­sen lak­kaus sekä sit­ten kui­va­maan het­kek­si. Kui­vauk­sen jäl­keen la­taa­jan ko­ko­a­mi­nen ja ko­e­käyt­tö, et­tä toi­mii. Rei­no tuli kuu­den jäl­keen ha­ke­maan la­taa­jan ja pää­si päi­vän töi­hin niin kuin oli lu­van­nut. Täl­läi­nen ta­pah­tu­ma on jää­nyt mie­leen nuo­ruus­vuo­sil­ta.

Aar­ne Ke­to­la