Laura Björkmanin töitä Kulttuuritalolla
Louhela ollut kokonkyläläisten kokoontumispaikka jo sata vuotta
Asuulikodin asukkaat virtuaalimatkaavat lähiympäristössä
Urheilun riemua viikkokisoissa
Kuntoportailla on käyttäjiä
Traktori kaatui Topeekalla - kuljettaja tarkastettavaksi Seinäjoelle
Rekkakuski puhalsi törkeän rattijuopumuksen lukeman
Laaja sukukokous koolla Kauhajoella
Varkaat vierailivat Järvikylässä
Poliisi tutkii tapon yritystä sekä törkeää pahoinpitelyä Kauhajoella
Unto Korpi-Filppula muistelee kirjoituksessaan äskettäin menehtynyttä entistä yhtiökumppaniaan Tuomo Heinolaa.
Lukijoilta: Tuomo Heinolan muistolle
Tutustuimme Tuomon kanssa sota-aikana kansakoulun ensimmäisellä luokalla 1940-luvun alussa. Opettajana alakoululla oli Siiri Reko. Muistan, kuinka Tuomon kanssa kerättiin kouluevääksi metsästä puolukoita.
Matkan jatkuessa yläkoululla opettajana oli Eero Kouhi, kapteeni sota-arvoltaan, opetti puusepän töitä, kirvesvarren tekoa, voimistelua, pesäpalloa kesällä ja koripalloa talvella. Koripallo on tänäkin päivänä kova sana Kauhajoella. Talvella hiihdettiin Rinnemäessä, Hooparankorves oli hyvä myötämäki. Rippikoulukin käytiin. Ojalan pakarista käytiin välitunnilla kuumia munkkipossuja hakemassa. Koulusta päästiin, vaikkei paljon luettukaan. Luokalle ei jääty.
Aikuistuttiin, sotaväessä oltiin molemmat Kouvolassa, toki eri komppanioissa. Sotaväen jälkeen Tuomo pääsi Metsänhoitoyhdistyksen palvelukseen ja minulla kävi tuuri, minulla oli traktorikokemusta ja minut pyydettiin Kauhajoen Autoon apupojaksi traktoreita esittelemään. Erkki Ojajärvi oli hyvä kauppias. Kiersin Länsi-Suomea, eteläisin Rauma, itäisin Jyväskylä ja pohjoisin Kokkola. Siinä kiertäessä tuli paikat ja erilaiset ihmiset tutuiksi.
Vuonna 1960 olimme Tuomon kanssa nähneet kumpikin maailmaa. Koneviestissä oli juttu, että oli kehitetty salaojankaivuukone Loimaalla Kurpan Konepajalla. Meillä heräsi ajatus, että Kauhajoella on paljon salaojittamatonta peltoa, siinä olisi paljon työmaata. Niin me lähdimme Loimaalle Tuomon Ifa-autolla. Kurpan konepajalla oli hyvä palvelu ja yksi kone oli vielä myymättä, näin saimme tilaisuutemme. Rahaa ei meillä vielä ollut, mutta pankinjohtajan avulla saimme rahoituksen kuntoon.
Suurin työmaamme oli Pukkilan kylän yhteissalaojitushanke, 280 hehtaaria. Siinä vierähti kaksi kesää. Vuonna 1985 Kauhakaivu-yhtymä jaettiin keskenämme kahdeksi, Heinola-yhtymäksi ja Korpi-Filppula Oy:ksi. Näin jatkoimme omille teillemme hieman eri toimintamallein, minä salaojatöissä ja Tuomo maansiirtotoiminnassa. Hyvinä ystävinä kuitenkin pysyttiin.
Hyvää viimeistä matkaa hyvälle yhteistyökumppanille toivoen.
Unto Korpi-Filppula
Laura Björkmanin töitä Kulttuuritalolla
Louhela ollut kokonkyläläisten kokoontumispaikka jo sata vuotta
Asuulikodin asukkaat virtuaalimatkaavat lähiympäristössä
Urheilun riemua viikkokisoissa
Kuntoportailla on käyttäjiä
Traktori kaatui Topeekalla - kuljettaja tarkastettavaksi Seinäjoelle
Rekkakuski puhalsi törkeän rattijuopumuksen lukeman
Laaja sukukokous koolla Kauhajoella
Varkaat vierailivat Järvikylässä
Poliisi tutkii tapon yritystä sekä törkeää pahoinpitelyä Kauhajoella