Valmennuksella virtaa -hanke alkoi
Ystäviä, pastaa ja hellettä Italiassa
Kaupungilla riittää remontoitavaa ja purettavaa
Yrittäjä ja moottoriurheilija on poissa
Pihasta toisen eteen
Hamppupelto tulessa Kuutinkylässä
Onnettomuus Rahikkatiellä
Susi juosta jolkotteli ja päätyi videolle tänä iltana Kalkunmäessä
Palokunta haki ihmisen pois terveyskeskuksen katolta
Susi pyöri viikonloppuna lapsiperheen pihapiirissä Hangaskylässä
McKnight tuli Ranskasta Karhubasketiin
Jari-Pekka Laitio-Ramone, teksti
Kauhajokelainen Karhubasket on kärsinyt loukkaantumisista. Kun Kazembe Abifin ja Taylor Johnsin osalta kausi päättyi alavartalovammoihin, päätti Korisliiga-miehistö hankkia riveihinsä 31-vuotiaan Chris McKnightin.
Kausilla 2015-18 hän pelasi Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla (Pro B) 110 matsia. Viime kaudella hän Hermine Nantes Atlantique -joukkueessa keskimäärin tilastoi 34 ottelussa 30,8 peliminuuttia, 10,94 pistettä, 6,12 levypalloa ja 1,65 koriin johtanutta syöttöä.
Viime syksynä McKnight siirtyi Israeliin Elitzur Ironi Ashkeloniin. Hän päätti lähteä Israelista olosuhteiden vuoksi pois. Mies palasi Pro B –sarjaan. McKnight pelasi kymmenennen ja viimeisen ottelunsa Ranskassa ADA Blois Basket -joukkueessa tiistaina. Hän kirjautti entistä seuraansa, Hermine Nantes Atlantique, vastaan lähes 33 peliminuuttia, 22 pistettä ja yhdeksän levypalloa.
McKnight teki ADA Blois Basketin kanssa määräaikaisen sopimuksen, koska yksi pelaaja oli loukkaantunut.
– Nyt tuo mies kuntoutui ja siksi McKnight oli vapaana. Samoin kuin oli tammikuussa Cameron Jonesin sopimuksen kanssa, vaikutti McKnightin kohdalla se, että hän on kokonaisvaltainen pelaaja. Häntä kiinnostavat koriksessa kaikki osa-alueet eikä vain korinteko, sanoi kauhajokelaisjoukkueen päävalmentaja Jussi Laakso.
Karhubasketissa on nyt viisi Yhdysvalloissa syntynyttä pelaajaa: Jones, McKnight, Greg Mangano, Rene Rougeau ja Marvin Singleton.
– McKnightin tulo ei vaikuta meidän muiden amerikkalaisten sopimustilanteeseen millään tavalla.
McKnight on 201-senttinen ja 102-kiloinen.
– Hän ei ole älyttömän pitkä pelaaja, mutta hänellä on aika kookas syliväli, ja hän on hyvä levypallopelaaja. Vapaana oli McKnightia isompia pelaajia. Tänne oli tärkeintä saada vapaana olevista paras mahdollinen vaihtoehto senkin osalta, että joukkueen dynamiikka säilyy hyvällä tasolla. Tiedän hänen olevan suuressa määrin joukkuepelaajan, Laakso kommentoi.
Sekä hän että apuvalmentaja Janne Koskimies keskustelivat McKnightin kanssa. Lisäksi asioita kyseltiin McKnightin entisiltä valmentajilta. Koskimies valmensi Ruotsissa, kun McKnight pelasi siellä eri joukkueessa. Mies taituroi Ruotsissa Basketligan-pääsarjassa Boras Basketissa 2011-15.
Mukautumiskykyinen pelaaja. Esimerkiksi kaudella 2014-15 hän tilastoi Basketliganissa 43 matsissa keskimäärin 29,8 peliminuuttia, 13,65 pistettä, 7,74 levypalloa ja 1,49 syöttöä.
– Jos vertaan Ranskan Pro B:tä ja Ruotsin pääsarjaa, on Pro B kovatasoisempi, atleettisempi, fyysisempi ja kovempi. Pro B:ssä on paljon Ranskan pääsarjassakin pelanneita miehiä, McKnight kertoi.
Kun häntä pyysi listaamaan muutamia vahvuuksiaan, mainitsi McKnight muun muassa intohimon ja rakkauden.
– Sitä ei voi vain oppia, että kuinka voi pelata suurella sydämellä rakastamaansa lajia. Täytyy antaa 100 prosenttia voiton ja oman joukkueen eteen. Olen myös mukautumiskykyinen pelaaja. Vuosien saatossa olen eri valmentajien alaisuudessa sopeutunut monenlaisiin pelityyleihin. Haluan koko ajan kehittyä, McKnight selvitti.
Valmennuksella virtaa -hanke alkoi
Ystäviä, pastaa ja hellettä Italiassa
Kaupungilla riittää remontoitavaa ja purettavaa
Yrittäjä ja moottoriurheilija on poissa
Pihasta toisen eteen
Hamppupelto tulessa Kuutinkylässä
Onnettomuus Rahikkatiellä
Susi juosta jolkotteli ja päätyi videolle tänä iltana Kalkunmäessä
Palokunta haki ihmisen pois terveyskeskuksen katolta
Susi pyöri viikonloppuna lapsiperheen pihapiirissä Hangaskylässä