Raija Kuusisto suomi kaupunginhallitusenemmistöä otto-oikeudesta
Kauhajokelaisyritys osaksi Lohkare Infra -konsernia
Raija Mäntyniemi voitti laulukilpailun
Seurakunnan valmennusryhmässä pohditaan työelämän jälkeistä elämänvaihetta
Renkaiden vaihtosesonki alkamassa
Traktori lähti käsistä Rahikkatiellä - kurikkalaiset tulivat apuun
Tukkirekka ratsattiin Harjankylässä
Harju-Heikkilän perhe lomailee Dubaissa epätietoisuudessa
Yksinäinen susi liikkui lauantaina Kauhajoen keskustan tienoilla
Talviolympialaisissa on nähtävissä häivähdys Kauhajoelta
Metsäretkiltä saalista ja virtaa
Syyskuu ja lokakuun alku ovat olleet lämpimiä. Yölämpötilat eivät ole juurikaan poikenneet päivän lukemista. Ilmatieteen laitoksen mukaan terminen syksy alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvämmin +10 asteen alapuolelle. Sen mukaan meillä on vielä kesä. Leppeät syyssäät ovat suosineet marjastajien ja sienestäjien metsäretkiä ja isoja saaliita on kannettu metsistä koteihin.
Tänä vuonna metsämarjat ovat antaneet runsaan sadon, aivan kuin tarkoituksella, kun ihmisillä on ollut enemmän aikaa mennä niitä poimimaan. Meillä ei ole saatu nauttia niin valtaisista kantarelli- ja suppilovahveroryppäistä kuin Itä-Suomessa, mutta kyllä niistä täälläkin saa maukkaiden aterioiden raaka-aineita.
Näinä poikkeusaikoina, kun rajoitukset alkavat jälleen kiristyä, on ulkoilu ja metsäretkeily hyvä tapa viettää vapaa-aikaa, ladata akkuja ja saada samalla liikuntaa ja raitista ilmaa. Syksyn ruskan värit ovat täällä meilläkin monenkirjavia ja silmää viehättäviä.
Kansallispuistojen kävijämäärä on kasvanut. Onpa Kauhanevallakin parkkipaikka ollut ääriään myöten täynnä ja nuotiopaikalla on saanut jonottaa makkaranpaistoon.
Hyvä, jos tapa mennä luontoon säilyy poikkeusaikojen päätyttyäkin. Ehkä ihmiset huomaavat, että aina ei tarvitse olla mitään erikoista harrastusta, vaan elämyksiä saa aivan kotinurkillakin.
Päivi Lahti-Kuusisto