Valmennuksella virtaa -hanke alkoi
Ystäviä, pastaa ja hellettä Italiassa
Kaupungilla riittää remontoitavaa ja purettavaa
Yrittäjä ja moottoriurheilija on poissa
Pihasta toisen eteen
Hamppupelto tulessa Kuutinkylässä
Onnettomuus Rahikkatiellä
Susi juosta jolkotteli ja päätyi videolle tänä iltana Kalkunmäessä
Palokunta haki ihmisen pois terveyskeskuksen katolta
Susi pyöri viikonloppuna lapsiperheen pihapiirissä Hangaskylässä
Nykyaika ja historia kohtaavat joululehdessä
Päivi Lahti-Kuusisto, teksti ja kuva
Tämän vuoden Kauhajoen Joulu on juuri tullut uunista ulos. 70-vuotias Kauhajoki-seura on työstänyt jo 62. joululehtensä ihmisten luettavaksi.
84-sivuinen lehti on jälleen vapaaehtoisten työn tulos. Päätoimittajana toimii toista vuotta Loviisa Kautiainen. Seuran juhlavuosi näkyy lehdessä pieninä nurkkamainintoina seuran toiminnasta vuosikymmenten varrelta.
Kauhajoki-seuran puheenjohtaja Liisa Ruismäki sanoo, että lehdessä on runsaasti 1900-luvun historian artikkeleita.
– Saimme paljon yhteydenottoja Kauhajoelta lähtöisin olevilta, työuransa muualla tehneiltä, jotka halusivat kirjoittaa joululehteen. On arvokas asia meille, että uusia kirjoittajia tulee, kiittelee toimituskuntaan kuuluva Irja Niinimäki.
Kirjoittajia onkin yli 30 ja yli 20 kuvaajan kuvia on käytetty jutuissa.
Toki lehdessä on ajankohtaisiakin artikkeleita. Esimerkiksi Otto Peltolan voitto kansainvälisessä nuorten kellonrakentajien kisassa on saanut lehdessä arvoisensa tilan. Erilaisia vuoden aikana olleita kulttuuritapahtumia on esitelty kuvin ja jutuin. ITE-taiteilija Alpo Koivumäki ja hänen Savanninsa on esitelty näyttävällä kokonaisuudella.
Retkikunnan hiihtovaellus Grönlannissa on saanut useamman sivun ja aiheesta, sillä retkestä tehty elokuvakin keräsi Kauhajoella elokuvateatterin täyteen. Nuorisotalo Räimiskän kunnostamisesta entistä ehommaksi nuorison kokoontumispaikaksi kerrotaan myös.
Joululehteä painettiin tänä vuonna 2 200 kappaletta. Määrästä menee aina vuosittain osa postitse entisille kauhajokisille, jotka ovat kiinnostuneita entisen kotipitäjän kuulumisista. Lehti on myynnissä myös muutamissa kaupoissa Kauhajoella.
Lue aiheesta enemmän 20.11.2019 ilmestyneestä Kauhajoki-lehdestä.
Valmennuksella virtaa -hanke alkoi
Ystäviä, pastaa ja hellettä Italiassa
Kaupungilla riittää remontoitavaa ja purettavaa
Yrittäjä ja moottoriurheilija on poissa
Pihasta toisen eteen
Hamppupelto tulessa Kuutinkylässä
Onnettomuus Rahikkatiellä
Susi juosta jolkotteli ja päätyi videolle tänä iltana Kalkunmäessä
Palokunta haki ihmisen pois terveyskeskuksen katolta
Susi pyöri viikonloppuna lapsiperheen pihapiirissä Hangaskylässä