Lo­ka­kuus­sa Ete­lä-Poh­jan­maan Yrit­tä­jät kan­nus­ti­vat ih­mi­siä ke­hu­maan yri­tyk­siä ja yrit­tä­jiä. Mää­rä­tys­tä mää­räs­tä ke­hu­ja lu­vat­tiin lah­joit­taa sama sum­ma kes­kus­sai­raa­lan las­te­no­sas­tol­le.

Aja­tus on lois­ta­va. Ke­hu­kök­kää voi vil­jel­lä jo­kai­nen omas­sa ym­pä­ris­tös­sään­kin omak­si ja lä­him­mäis­ten ilok­si.

Kehu ei tar­vit­se ol­la ylit­se­vuo­ta­vaa ylis­tys­tä, vaan pie­ni­kin sana riit­tää. It­se olin ko­vas­ti otet­tu, kun erää­nä aa­mu­na töi­hin tul­les­sa­ni vas­taan­tu­li­ja huik­ka­si, et­tä on­pa si­nul­la kau­niit su­kat.

Mut­ta ke­hu­mi­nen tu­lee tul­la luon­nos­taan. Vas­ta­puo­li kyl­lä äk­kiä huo­maa, jos toi­nen yrit­tää vä­ki­sin vään­tää jo­tain ke­hut­ta­vaa. Vai­ku­tus voi sil­loin ol­la jopa päin­vas­tai­nen; toi­nen voi ot­taa sen viis­toi­lu­na. Sil­loin on pa­rem­pi ol­la hil­jaa.

Me olem­me usein ko­vin huo­no­ja vas­taa­not­ta­maan ke­hu­ja. Kun joku ihas­te­lee uut­ta vaa­tet­tam­me tai muu­ta os­tos­tam­me, sa­nom­me, et­tä se on alen­nus­myyn­nis­tä tai et­tä tämä nyt vain täl­lai­nen. Mik­si em­me voi­si sa­noa, et­tä ei­kö ole­kin hie­no vaa­te, tyk­kään it­se­kin ko­vas­ti. Tai et­tä tein tä­män it­se ja tuli kyl­lä hyvä.

Ko­keil­laan­pa täs­tä läh­tien muis­taa sa­noa ää­neen, jos huo­maam­me kans­saih­mi­sis­sä jo­tain ke­hu­mi­sen ai­het­ta. Van­ha sa­non­ta sa­noo, et­tä kis­sa kii­tok­sel­la elää, mut­ta kyl­lä pie­ni­kin po­si­tii­vi­nen lau­se läm­mit­tää jo­kais­ta, jol­le se sa­no­taan.

Päi­vi Lah­ti-Kuu­sis­to