Lapsi on ilon aihe
Hyvä alkusammutus esti suuremmat vahingot
Markku Saloranta jatkaa Kehittämisyhdistyksen johdossa
Lellavalle uusia asuin- ja teollisuustontteja
Lukijoilta: Eläkeläisiä ei saa syrjiä asiakkaana
IKH:n muutosneuvottelut päättyivät - väkeä irtisanottiin
Auto ojaan Aninkujalla - paikalle tuli lääkintähelikopterikin
Auto päin puuta keskustassa
Jonathan Timonen nähdään The Voice of Finlandissa
Kaksi autoa ensin yhteen ja sitten toinen liukui kolmannen päälle
Pääkirjoitus: Entisajan hakukoneet takaisin?
Viranomaisten ja ihmisten tavoitteleminen on tänään vaikeampaa kuin pari-kolmekymmentä vuotta sitten.
Jos sinun pitää olla yhteydessä viranomaiseen asioita hoitaaksesi tai vaikka varataksesi aikaa lääkärin vastaanotolle, vaaditaan kansalaiselta usein kärsivällisyyttä. Meitä on jo vuosia eri viranomaisten ja muiden palveluntuottajien taholta ohjattu käyttämään sähköisiä palveluita tai etsimään yhteystietoja verkkosivuilta, joiden kautta ”näppärästi” hommat on hoidettavissa.
Joskus tuntuu siltä, että viranomaiset ja muut palvelut on pyritty piilottamaan valtakunnallisten palvelunumeroitten ja verkkosivujen hakemistopolkujen taakse niin, ettei kansalainen vain missään tapauksessa pääsisi kontaktiin oikean henkilön kanssa. On tullut ihmeteltyä sitäkin, miksei esimerkiksi verohallinnon, teleoperaattorin tai kuntien verkkosivujen etusivulla ole ensimmäisenä selkeästi näkyvissä puhelinnumerot, joiden kautta apua asioiden hoitoon tai palveluun pääsemiseen saisi. Tarpeelliset numerot on usein piilotettu joko pienellä sivun alaosaan tai yhteystieto-alavalikkojen alle.
Pari-kolmekymmentä vuotta sitten kaikkien viranomaisten, yritysten ja tavallisten kansalaisten puhelinnumerot olivat yhdessä paketissa ja helposti saatavilla - puhelinluettelossa. Kännykkä- ja verkkoaika painoivat nuo entisajan ”hakukoneet” manan majoille. Toisaalta, tuolloin tarpeelliset yhteystiedot olivat helposti saatavilla ilman tietoteknistä osaamista ja monimutkaisia vempeleitä.
Nykyajan verkkopalveluiden helppokäyttöisyyden ja ”esteettömyyden” tulisi olla viranomaisille ja yrityksillekin itsestään selvää. Se on myös kansalaisten tasa-arvoisen kohtelua.
Tuomas Koivuniemi
Lapsi on ilon aihe
Hyvä alkusammutus esti suuremmat vahingot
Markku Saloranta jatkaa Kehittämisyhdistyksen johdossa
Lellavalle uusia asuin- ja teollisuustontteja
Lukijoilta: Eläkeläisiä ei saa syrjiä asiakkaana
IKH:n muutosneuvottelut päättyivät - väkeä irtisanottiin
Auto ojaan Aninkujalla - paikalle tuli lääkintähelikopterikin
Auto päin puuta keskustassa
Jonathan Timonen nähdään The Voice of Finlandissa
Kaksi autoa ensin yhteen ja sitten toinen liukui kolmannen päälle
Puistotie 25, KAUHAJOKI
Avoinna:
ma - pe 9-15
(06) 2357 100
etunimi.sukunimi(at)kauhajoki-lehti.fi
ilmoitus (at)kauhajoki-lehti.fi
toimitus(at)kauhajoki-lehti.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.