Ukrainalaisäidille ja -pojalle Kauhajoella on kaikki mitä tarvitsee
Lukijan runo: Hiljainen Äitienpäivä
Hartauskirjoitus: Jumalan kansan koti-ikävä
Sokurisakset
Rakennuslinjalta 1984-85 valmistuneet kokoontuivat
ABC:n tontilla kaksi nosturia torstaina päivällä
Palokunta sai lauantai-iltana palohälytyksen lapsiperheen kotiin
Kauhajoen poliisiasema auki vain ajanvarauksella
Anna Syrjänen on twerkin suomenmestari
Kadonnut kauhajokelaisnainen löydettiin
Pääkirjoitus: Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa ulos ministerivalinnoista
Tämän hallituskauden ensimmäisen puoliskon ministerit nimettiin reilut kaksi viikkoa sitten.
Kristillisdemokraatit eivät vielä ole kertoneet sitä, kuka heidän edustajistaan toimii liikunta-, urheilu- ja nuorisoministerinä hallituskauden kaksi viimeistä vuotta, jos hallitus pysyy sinne asti kasassa. Nyt kyseisenä ministerinä on RKP:n Sandra Bergqvist. Puolueet ovat sopineet jakavansa kyseisen ministeripestin. Nyt RKP:llä on ministereitä yhteensä kolme, kristillisdemokraateilla yksi, kokoomuksella kahdeksan ja perussuomalaisilla seitsemän.
Pari viikkoa sitten julkaistiin karttakuva ministerien kotipaikkakunnista. Pääministeri Petteri Orpo perusteli kokoomuksen tekemiä valintoja esimerkiksi maantieteellisellä kattavuudella. Se tuntuu hämmentävältä, sillä puolueen tämänhetkisistä ministereistä pohjoisin asuu Tampereella. Heistä kukaan ei asu Keski-, Itä- tai Pohjois-Suomessa. Kahden vuoden päästä kokoomuksen ministerien paikkakuntaraja nousee Ouluun. Tiede- ja kulttuuriministerin salkun on suunniteltu siirtyvän silloin vantaalaiselta Sari Multalalta oululaiselle Mari-Leena Talvitielle.
Jos huomioi kolme muuta hallituspuoluetta, ei Suomi ole silloinkaan ”maantieteellisesti kattava.” Kristillisdemokraattien maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah asuu Lapinlahdella, perussuomalaisten sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso Torniossa ja RKP:n opetusministeri Anna-Maja Henriksson Pietarsaaressa. Muut ministerit tulevat Helsingin, Hämeen, Kaakkois-Suomen, Pirkanmaan, Satakunnan, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen vaalipiireistä. Tietenkin ministerit edustavat kaikkia suomalaisia ja koko Suomea, mutta kyllä viime hallituskaudella Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan väki sekä yritykset saivat vietyä paljon viestejä suoraan omien maakuntien ministereille. Suurella todennäköisyydellä eivät kovin hyvin täkäläisiä asioita tunne esimerkiksi Uudenmaan vaalipiirin ministerit. Heistä kolme on syntynyt Helsingissä, yksi Pirkkalassa ja yksi Espoossa.
Jari-Pekka Laitio-Ramone
Ukrainalaisäidille ja -pojalle Kauhajoella on kaikki mitä tarvitsee
Lukijan runo: Hiljainen Äitienpäivä
Hartauskirjoitus: Jumalan kansan koti-ikävä
Sokurisakset
Rakennuslinjalta 1984-85 valmistuneet kokoontuivat
ABC:n tontilla kaksi nosturia torstaina päivällä
Palokunta sai lauantai-iltana palohälytyksen lapsiperheen kotiin
Kauhajoen poliisiasema auki vain ajanvarauksella
Anna Syrjänen on twerkin suomenmestari
Kadonnut kauhajokelaisnainen löydettiin