Sahankylän maamiesseuran 75 vuoden taival on päättymässä
Pääkirjoitus: Mistä onnellisuus koostuu?
Väki kerääntyi jälleen pääsiäisvalakioiden äärelle
Kultahippufinaalissa yli 150 osanottajaa
Riitta Järvinen näki apteekkialan kehityksen 43 vuoden aikana
Traktori lähti käsistä Rahikkatiellä - kurikkalaiset tulivat apuun
Tukkirekka ratsattiin Harjankylässä
Harju-Heikkilän perhe lomailee Dubaissa epätietoisuudessa
Yksinäinen susi liikkui lauantaina Kauhajoen keskustan tienoilla
Talviolympialaisissa on nähtävissä häivähdys Kauhajoelta
Pääkirjoitus: Mistä onnellisuus koostuu?
Suomi on jälleen julistettu maailman onnellisimmaksi maaksi. Kun uutisia kuuntelee ja katselee, aivan heti ei onnellisuus tule mieleen, sen verran masentavia tapahtumia uutisoidaan. On konkursseja, irtisanomisia, leikkauksia.
Tutkijan mukaan mittari ei kerro onnellisuudesta, vaan elämän tyytyväisyydestä. Väitöskirjatutkija Lari Hokkanen sanoo, että onnellisuus on kognitiivinen kokonaisarvio siitä, että miltä elämä tuntuu, ja siihen ei välttämättä liity vahvoja tunteita - positiivisia tai negatiivisia. Hän sanoo myös, että onnellisuutta selittää suomalaisille tyypillinen kohtuullisuuden arvostaminen. Tavalliset ihmiset eivät tavoittele taivaita. Näinhän se onkin meillä useimmilla. Jos oma elämä tuntuu sujuvan hyvin tai ainakin kohtuullisesti, meillä ei ole valittamista.
Usein onnellisuus syntyy pienistä asioista. Se voi olla puolison tai ystävän lämmin ele tai kosketus, oma lemmikkieläin tai yhteinen tekeminen läheisten kanssa. Ei tarvita isoja rahasummia onnellisuuden tavoitteluun. Sanotaanhan, että raha ei tuo onnea. Oma lapsuudenkotini oli nykypäivään verrattuna köyhä, mutta silti en ollut onneton. Ruokaa oli aina pöydässä ja ehjät vaatteet päällä. Toki tiesin, että kaikkia toiveitani en voinut edes sanoa ääneen, kun tiesin taloudellisen tilanteemme. Suuri osa ihmisistä oli silloin pienituloisia, mutta toimeen tultiin.
Sitä mukaa kun ihmiset ovat saaneet lisää rahaa ja tavaraa, tuntuu että tyytymättömyyskin on kasvanut. Onko taloudellinen hyvinvointi tuonut henkistä pahoinvointia? Tämän hetken huonot uutiset työmarkkinoilta ruokkivat monelle tyytymättömyyttä, mutta on myös niitä, joille epämieluisan tai uuvuttavan työn loppuminen on helpotus. Se voi johtaa johonkin uuteen, josta saa mielihyvää omaan elämään.
Positiivisten asioiden löytäminen auttaa selviämään vaikeistakin ajoista. Yritetään siis etsiä joka päivä edes yksi positiivinen asia. Minä voin aloittaa: onpa hienoa, että kevät on tullut ja aurinko paistaa.
Onnellisia päiviä sinulle
Päivi Lahti-Kuusisto