Piispan joulutervehdys: Odotuksen aikaa
Joulukirje: Rakas Joulupukki,
Joulurunoja lukijalta
Joulukirje: Kirje joulupukille
Joulukirje: Hei Joulupukki!
Susi kiersi miestä ja koiraa
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Kolmen auton kolari Aronkylässä
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Aronkylän mopomiitissä törmäillyttä epäillään kolmesta rikoksesta
Palvelukodit sulkivat ovensa ulkopuolisilta
Päivi Lahti-Kuusisto, teksti
Vanhusten palvelukodit ovat sulkeneet ovensa ulkopuolisilta. Yksikönpäällikkö Arja Hirvimäki Esperi Tuulikanteleesta kertoo, että heillä tilanne on rauhallinen.
– Asukkaat ovat ottaneet asian rauhallisesti ja heidän läheisensä ovat ymmärtäneet tilanteen.
Kauhajoen Vanhaintuki ry sulki palvelukotinsa lauantaina. Toiminnanjohtaja Tiina Rauhalaakson mukaan tehostetun palveluasumisen asukkaiden läheiset ovat pääosin ymmärtäneet vierailukiellon.
– Soitimme asukkaiden omaisille ja osa kertoi jo odottaneensa toimenpiteitä.
Männikönkodin ravintola Männynkäpy on palvellut Vanhaintuen vuokra-asunnoissa Männikössä asuvia ja ulkopuolisiakin ruokailijoita. Nyt ulkopuolisten ruokailu on keskeytetty ja vuokra-asukkaille viedään ateriat kotiin.
Saattohoidossa olevien vanhusten lähiomaisten vierailut sovitaan aina tapauskohtaisesti.
Piispan joulutervehdys: Odotuksen aikaa
Joulukirje: Rakas Joulupukki,
Joulurunoja lukijalta
Joulukirje: Kirje joulupukille
Joulukirje: Hei Joulupukki!
Susi kiersi miestä ja koiraa
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Kolmen auton kolari Aronkylässä
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Aronkylän mopomiitissä törmäillyttä epäillään kolmesta rikoksesta