Yli puolet maakunnan uusista suojelualueista sijaitsee Suupohjassa
Kauhajoki otti voiton Kisahallissa
Liikenteessä eniten poliisin tehtäviä
Kuoroveljemme Jukka Luoma on poissa
Eläinlääkintään tulee klinikkamaksut ensi vuoden alussa
Perämoottoreita varastettu Nummijärvellä
Päivi Lahti-Kuusisto, teksti
Lauri Kujanpää kirjoitti tänään sosiaalisessa mediassa, että Nummijärven rannasta on varastettu veneistä perämoottoreita. Kujanpää kertoi, että hänen isoisänsä Heikki Kujanpään mökkirannasta Siniharjuntieltä oli viety keskiviikon vastaisena yönä yhden ja kuuden välillä perämoottori. Sen sijaan iso vene tai kaikuluotain ei ollut kelvannut. Myös naapurimökin veneestä oli kadonnut moottori.
– Olimme veneellä järvellä niin, että tulimme yöllä yhdeltä rantaan. Nukuimme mökissä ikkunat auki. Naapurissakin oli asukkaat.
Naapuri oli kertonut, että heidän moottorinsa oli kiinnitetty niin, että sen kanssa on joutunut tekemään töitä, että on saanut sen irti. Kujanpää uskoo, että asialla on ollut jokin liiga, joka kiertää järviä etsien sopivia kohteita. Hän on tehnyt varkauksista rikosilmoituksen.
Kujanpään päivitykseen oli kommentoitu, että joltain kolmannelta mökiltä oli kadonnut kumivene moottoreineen. Sen tarkkaa katoamisajankohtaa ei tiedetä, mutta jossain sunnuntai-illan ja keskiviikkoaamun välillä.
Yli puolet maakunnan uusista suojelualueista sijaitsee Suupohjassa
Kauhajoki otti voiton Kisahallissa
Liikenteessä eniten poliisin tehtäviä
Kuoroveljemme Jukka Luoma on poissa
Eläinlääkintään tulee klinikkamaksut ensi vuoden alussa