Ha­lu­sin po­lii­sin nä­kö­kul­man erää­seen jut­tuu­ni. Työ­pu­he­li­mes­sa­ni oli vii­den eri po­lii­sin pu­he­lin­nu­me­rot, mut­ta yh­teen­kään en saa­nut ke­tään vas­taa­maan.

Soi­tin sit­ten Poh­jan­maan po­lii­sin vaih­tee­seen, jos­ta lu­vat­tiin yh­dis­tää hen­ki­löl­le, joka tie­täi­si mi­nul­la työn al­la ole­vas­ta asi­as­ta. Ai­kan­sa hä­ly­tet­ty­ään pu­he­lu meni pu­he­pos­tiin, jo­hon jä­tin soit­to­pyyn­nön. Sii­hen ei kos­kaan vas­tat­tu. Lo­pul­ta löy­sin työ­pöy­tä­ni laa­ti­kos­ta la­pun, jos­sa oli vie­lä yh­den po­lii­sin nu­me­ro. Ja hy­vä­nen ai­ka – sen pääs­sä oli elä­vä ih­mi­nen, joka vas­tai­li ky­sy­myk­sii­ni niin, et­tä sain ju­tun teh­tyä.

Po­lii­sil­la on oma nu­me­ro me­di­aa­kin var­ten, mut­ta ai­na­kaan nii­nä kah­te­na ker­ta­na, kun olen sii­hen soit­ta­nut, ei ku­kaan ole vas­tan­nut.

Po­lii­si tun­tuu ole­van uha­na­lai­nen luon­non­va­ra näil­lä main. Suu­poh­jas­sa jos sat­tuu jo­tain, po­lii­sin tulo pai­kal­le kes­tää ei­kä vir­ka­val­ta enää läh­de­kään joka asi­an pe­rään. Mitä kau­em­pa­na ta­pah­tu­ma on, sitä var­mem­min po­lii­sin pai­kal­le tu­le­mi­nen kes­tää, el­lei par­tio sat­tu­mal­ta ole lä­his­töl­lä. Tie­do­tus­vä­li­neet ei­vät saa tie­toa ta­pah­tu­mis­ta hel­pos­ti. Ri­ko­sil­moi­tus on vii­sain­ta teh­dä ne­tis­sä, sil­lä ri­kos­tut­ki­ja on tääl­lä pai­kal­la vain yh­den päi­vän vii­kos­sa. En­täs iäk­käät ih­mi­set, jot­ka ei­vät käy­tä net­tiä?

Ikä­vä on ai­ko­ja, jol­loin joka kun­nas­sa oli omat po­lii­sit, jot­ka tun­si­vat ky­lä­läi­set ja hei­dän taus­tan­sa. Jut­te­lin tä­män lo­pul­ta kiin­ni saa­ma­ni yli­kons­taa­pe­lin kans­sa ja hän oli kans­sa­ni ai­van sa­maa miel­tä.

Mut­ta ku­ten tuo po­lii­si sa­noi, ylem­mät ta­hot ovat kat­so­neet hy­väk­si, et­tä vä­häi­nen mie­his­tö kes­ki­te­tään Sei­nä­jo­el­le. Me tääl­lä lai­ta­mil­la saam­me tul­la toi­meen niin kuin par­haak­si nä­em­me.

Päi­vi Lah­ti-Kuu­sis­to