Kauhajoki kotivoitolla loppusarjan kakkoseksi
Rakentaminen ollut vähäistä Kauhajoella
Etelä-Pohjanmaan Osuuspankki paransi tulostaan
Kaksitoista kuvaa jatkosarjan viimeisestä ottelusta
Ylioppilaskirjoituksiin osallistuu 46 abia
Traktori lähti käsistä Rahikkatiellä - kurikkalaiset tulivat apuun
Tukkirekka ratsattiin Harjankylässä
Kauhajoella on pelattu 14 Loton päävoittoa
Lauhan susilauma saatiin poistettua
Harju-Heikkilän perhe lomailee Dubaissa epätietoisuudessa
Poliisilla takaa-ajotilanne Rahikkatiellä Kauhajoella
Tuomas Koivuniemi, teksti
Poliisipartio ajoi takaa henkilöautoa tänään keskiviikkona (25.1.2023) iltapäivällä Rahikkatiellä kilometrin verran.
Nummijärven suunnasta kohti Aronkylää matkalla olleen henkilöauton kuljettaja ajeli vastaantulevien kaistalla ja mutkitteli. Poliisiauto yritti hidastaa ja pysäyttää kuljettajaa hidastelemalla edessä ja kiilaamalla henkilöautoa tien sivuun onnistumatta kuitenkaan tehtävässä.
Henkilöauton kuljettaa vältteli pysähtymistä ja ajoi kohti vastaantulevia autoja. Kauhajoki-lehden haltuun saamassa videossa näkyy, kuinka vastaantulijat pyrkivät väistämään henkilöautoa ojanpientareelle tai Rahikkatien rinnalla kulkevalle pyörätielle. Takaa-ajetun auto osuu kuitenkin vastaantuleviin ja kerran myös poliisiautoon, mutta matka jatkui.
Poliisiautoon törmäämisen jälkeen henkilöauto on hetken aikaa omalla kaistallaan, kunnes taas siirtyy vastaantulevien kaistalle. Vastaan tulee lukuisia autoja ja lopulta takaa-ajetun auto osuu erään vastaantulleen henkilöauton takaosaan. Tämän jälkeen takaa-ajetun auto suistuu ojaan hieman ennen Nikkolantien liittymää ja poliisi saa suoritettua kiinnioton.