Raija Kuusisto suomi kaupunginhallitusenemmistöä otto-oikeudesta
Kauhajokelaisyritys osaksi Lohkare Infra -konsernia
Raija Mäntyniemi voitti laulukilpailun
Seurakunnan valmennusryhmässä pohditaan työelämän jälkeistä elämänvaihetta
Renkaiden vaihtosesonki alkamassa
Traktori lähti käsistä Rahikkatiellä - kurikkalaiset tulivat apuun
Tukkirekka ratsattiin Harjankylässä
Harju-Heikkilän perhe lomailee Dubaissa epätietoisuudessa
Yksinäinen susi liikkui lauantaina Kauhajoen keskustan tienoilla
Talviolympialaisissa on nähtävissä häivähdys Kauhajoelta
Suolakankaan myllyt jauhavat sähköä syksyllä
Tuomas Koivuniemi, teksti ja kuvat
Suolakankaan ja Pirttikankaan alueille tulevan Vöyrinkankaan tuulivoimapuistossa on viime syksyn aikana parannettu teitä, kaivettu kaapeleita maahan ja valettu yhdeksän tuulivoimalan perustukset. Tulevina kuukausina alueella tehdään viimeistelytöitä ja ulkoista kaapelointia.
Kauhajoelle nousevaa tuulivoimapuistoa tulee operoimaan Vöyrinkangas Wind Farm Oy, jonka omistavat brittiläinen Octopus Energy Investment ja ranskalainen Valorem. Puiston rakentamishanketta vetää Megatuuli Oy, jonka toimitusjohtaja Lauri Lammivaaran mukaan parhaimmillaan työmaalla on ollut yhtäaikaa töissä 40 henkeä.
– Yhteensä hankkeen aikana rakennustyömaalla on työskennellyt noin 80 eri alojen ammattilaista, Lammivaara kertoo Kauhajoki-lehdelle.
Tuulivoimaloiden perustuksien päälle nostetaan voimalamyllyt ensi kesän aikana. Sähköä Suolakankaalla ja Pirttikankaalla sijaitsevien myllyjen pitäisi tuottaa jo sitten ensi syksynä.
Juttu on alunperin julkaistu 27.12.2019 ilmestyneessä Kauhajoki-lehdessä.